Sairas kopaisi kiireesti kruunun ja sanoi Klaus Baasille: "Minä otan tämän, maksa Klaus!" ja asetti kiekon päähänsä. Kauhistavalta se näytti hänen harmailla hiuksillaan, jotka leuhottivat sekaisin hänen kuihtuneilla ohimoillaan.
Klaus Baas oli neuvotonna, mutta kaunis tyttö nyökkäsi hänelle salaa päätänsä ja sanoi hiljaa, noin kuin jotain muuta asiaa: "Sitä tarvitaan vasta ensi viikolla, laskiaisena, kun meillä on naamiaiset… Kylläpähän siitä selvitään."
Sairas huomasi kuitenkin tuon kahdenkeskisen sananvaihdon ja lausui jalon armollisesti, kruunu otsallansa: "Te olette oikein hyvä pari, Klaus. Tällainen vaimo sinulla pitäisi olla! Katso kuin hänellä on pulskat rinnat ja kauniit olkapäät! Ja silmät teillä on kummallakin kuin emähirvillä! Minulla ei ole mitään sitä vastaan: nai sinä vaan hänet! Heti paikalla… sinun pitää naida hänet, Klaus. Kyllä se sinut pitää lämpymänä."
"Kyllä maar tyttö siihen olisi valmis", sanoi emäntä. "Se on aika lailla miehiin menevä. Mutta herralla kun näkyy olevan jo toinen rouva, sormuksesta päättäen."
"Mitäs se tekee", sanoi sairas, "ottakoon vielä toisen."
"Niinpä niin", vastasi emäntä. "Se ei olisi juuri päin mäntyyn! On miehiä, joilla pitäisi olla kaksi vaimoa, ja toisilla taas ei saisi olla yhtään; ja sama on naistenkin laita. Mutta kun minä äsken sanoin rovastille samaa, niin hän arveli, että minä olen hullu."
"Hullu?" toisti sairas halveksuvasti ja painoi vanteen lujemmin päähänsä. "Minä sanon, että te olette aivan yhtä viisas kuin minäkin, mutta papit tahtovat kaikessa mestaroida oman päänsä mukaan. Onko maailma nyt mikään kanakoppi."
Klaus Baas nousi sitten ylös ja kehoitti lähtemään. Sairas nousikin ylös heti ja hyppi tanssiaskelin edeltä. Emäntä seurasi häntä. Kun Klaus Baas mennessään kääntyi ja katsahti kauniisen tyttöön, silmäili tyttö häntä yhä kummastellen ja kysyvästi ja sanoi hiljaa: "Eihän tuo ole teidän vaimonne?"
"Ei", vastasi Klaus Baas.
"Jumalan kiitos!" huudahti tyttö silloin ja katseli häntä vapaammin ja iloisemmin. "Teillä on terve vaimo?"