"Eikös", vastasi mummo. "Hän on vaan, niinkuin jo sanoin, tiukka mies. Hän käyttää ihmisiä siihen työhön, mihin kukin pystyy. Mutta enpä sano muuta. Valehtelisin suorastaan, jos sanoisin, että hän on kelvoton mies."
"Niin", hymähti Klaus Baas ihmeissään, "kullakin on oma luontonsa!" Ja jatkoi kovemmalla äänellä: "Hän on tiukkuudessa äitiinsä. Se on kanssa hyvin tiukka ihminen!" Ja meni ja istahti akkunan ääreen.
Vähän ajan päästä tuli Petter Baas kotiin laitumelta, astui raskain askelin pirttiin ja antoi velimiehelle kättä ja heitti hattunsa kirstun kannelle, ja sipaisi vasemmalla kädellä tukkaansa oikealla takin rintamuksia: pelkästä kunnioituksesta veljeä kohtaan. Ja käski yhden pojistansa pistämään tupakkaa piippuun. Ja kertoi sitten, niinkuin hänen tapansa oli, kaikellaisista vastuksista, joita hän oli viime aikoina saanut sietää. Muutto oli maksanut enemmän kuin hän oli aavistanut; hanhenpoikueita oli kadonnut; ja viime aikoina oli ruvennut rintaa ahdistamaan: ennen hän ei toki ollut tuntenut mokomaa. Mutta minkäs sille voi: hän oli ollut aina vaivainen mato!
Sillä välin hän oli saanut piippunsa palamaan ja nosti nyt polvensa toisen päälle ja heittäytyi selkäkenoon ja puhalteli aika haikuja, tuntien nähtävästikin olonsa mukavaksi. Ja alkoi sitten kertoa kaikuvalla, rehentelevällä äänellä lähettäneensä tänne uuteen paikkaan osan kamppeista kalamiesten veneissä rantamatalaa pitkin. "Mutta annas olla, velimies: kun Lüdersin Kalli viimein tulee kuutillaan tänne ja aikoo kääntää tähän meidän prieliin,[79] niin tulee korvettavan tullikutteri, ja sanotaan, että hän mikä lie, ulkomailta, ja on maksettava muka tulli ja sakkoja ja mitä kaikkea! No annahan olla, Kalli säikähtää ja kääntyy takaisin ja menee taas 'ulkomaille'; ja seisoo sitten ja onkii kampeloita ankkurissa tuolla Dicksanderin prielissä, ja hänen kuutissaan on meidän pöydät, sängyt, perunasäkit, ja olihan se tuo meidän mummokin myöpelien joukossa. No eukko ei anna minulle siunaaman rauhaa, vaikka vähätpä niistä akkaväen loruista — ja minä en kuin saappaat jalkaan ja menen tullimestarin puheille ja sanon, mikä pulakka nyt on, ja pyydän helkutissa lähettämään kutterin hakemaan Kallia takaisin, elävänä taikka kuolleena. Ja kun illalla tulen kotiin, niin se on jo itse tullut tänne prieliin sillaikaa! Meidän mummo oli näet saanut aina vaan syödä kampelaa ja kampelaa ja oli tehnyt viimein tenän… Mokomaa harmia tyhjästä… No, mitenkä sitä mies on voinut?"
Klaus Baas vastasi verkakseen ja tarpeettoman lujalla äänellä: "Minä päätin tässä, etten enää halua olla niiden vanhusten kanssa yksissä; ei se ajan pitkään ole mukaisaa. Eikä se ole hyväksi vaimollenikaan. Muutan Hampuriin ja otan siellä sen pankkitoimen tai muuta — saapahan sitä työtä aina."
Petter Baas kohautti piippunsa koppaa ja virkoi pälyvin silmin: "Vai ei lie kaikki oikein paikallaan?" Ja jatkoi sitten epäluuloisesti: "Totta kai se nyt vaimo on sinun puolellasi?"
Klaus Baas kohautti hartioitaan ja vastasi: "Ihminenhän se on nainenkin ja oma luonto se on silläkin."
Petter Baas aivan ällistyi. Ja sanoi vähän tuumiskeltuaan: "Niin ihminenkö nainenkin? Mutta meillä on tapana sanoa täällä miehestä 'hän', naisesta 'se'. Sillä on siinä ero kuitenkin… Mikä oma luonto sillä on?" Ja viitaten piipunvarrella ryntäisiinsä: "Minulla on luontoni, ja vaimolla on kanssa minun luontoni. Vaimoväen, oli heitä vaikka kolmetoista talossa, täytyy totella, se on komento. Hiiteenhän sitä muuten joutuisi?"
Ja Petter Baas piti yhä piipunvartta rintaansa kohti käännettynä; mutta silloin laulahti mummo nurkkasängystä selvät sanat: "Minä sanoinkin tässä juuri veljellesi, että sinä olet tiukka mies."
Petter Baas käänsi nyt piipunvarren verkalleen sänkyä kohti ja kertoi Klaus Baasille: "Tässä toissa päivänä hävisi paras kana kesken hautomista. Minä panin silloin tämän mummon sänkyyn hautomaan pojat munista. Mitäpä se muutakaan osaisi enää tehdä? Jokaisen täytyy tehdä sitä mihin kykenee. Kukko päällä kurjanaki! Jos eukkosi on kelvollinen, niin voit sille joskus antaa oman tahtonsa, mutta se tahto on tietysti sinun tahtosi… Vai onko sinulla paha minun luonani, mummo?"