"Ah", sanoi kultaseppä, "se on vaan niitä, jonka silmät haukoituksesta kiiltävät!" Ja sitten hän kertoi, mikä onnettomuus oli tapahtunut nummella ja Klaus Baasin kohtaamisesta ja kepin hausta.
Illallisen jälkeen he siirtyivät perhehuoneesen ja asettuivat pyöreän pöydän ympärille, jonka kohdalla kattolamppu loi valoaan. Klaus Baas sai nojatuolin vastapäätä sohvaa. Täti istahti mukavasti korituoliin hänen oikealle puolelleen, mutta kaunis seppä keikahti kursailematta leveään sohvaan ja sanoi: "No kerropas nyt taas, täti. Hän tahtoo välttämättä kuulla, mikä olen. Sanoin hänelle, etten minä aina sitä samaa jaksa kertoa. Kerro siis sinä Doris Rotermundin elämäntarina."
Doris Rotermund istui rauhallisesti selkä kenossa ja katseli milloin vieraasen, milloin tätiin, milloin seiniin, joilla kiilui lampun hohteessa lämpöisesti ja kauniisti jonkun taulun lasi tai kullattu puite. Ja jutun juostessa hän rakensi sohvan kulmaan itselleen mukavan pesän kirjavista sohvatyynyistä, jotka hän oli varmaankin itse neulonut, ja otti salavihkaa kengätkin jalastaan ja veti jalat alleen, ja näytti tädin rattoisasti jutellessa oikein tyytyväiseltä.
"Hän on erään apenradelaisen[81] merikapteenin tytär; kapteeni sai luvan ottaa vaimonsa, joka oli minun sisareni, merimatkoille mukaansa, sillä hän oli kiinnittänyt laivaan, jota hän kuletti, kolmekymmentä tuhatta markkaa omaa omaisuuttansa. Ensiksi syntyi tämän veli, Intian valtamerellä: hän on nyt perämies. Ja kun vanhemmat pojan syntymän jälkeen pääsivät kotiin, he jättivät pojan Apenradeen apen luo ja lähtivät itse Etelämerelle. Siellä syntyi sitten Doris, missä, millä leveys- ja pituusasteella, emme tiedä, sillä laivan mustakirja hukkui. Mutta syntymäpäivä tiedetään, sillä vanhemmat lähettivät heti seuraavasta satamasta, Melbournesta, apelle tapahtumasta uutisen. Tyttö jäi laivaan, joka meni jälleen Etelämerelle: Melbournesta Aucklandiin[82] sekä sieltä Samoaan ja S. Fransiskoon.
"Minkälaisia hänen vanhempansa olivat, en tiedä, sillä minä en tuntenut sisartani, hänen äitiään, juuri ollenkaan, koska olin kasvanut hänestä erilläni enon luona. Ja appiväen kertomukset tuskin sattuvat paikalleen, sillä vanhemmat eivät tunne tavallisesti lapsiansa. Mutta me kävimme kerran Hampurissa merimieskodissa erään vanhan matruusin puheilla, joka oli palvellut kauan heidän laivassaan, ja hän kertoi esimerkiksi heidän aina ilveilleen minkä mitäkin keskenään ja olleen hyviä miehistölle. Eräänkin kerran, sanoi, oli sisareni kehaissut, että 'Frisian' pojat ovat tyytyväisiä, sillä niin hyvää hoitoa ei kustanneta millään muulla laivalla. Mutta silloin väitti mies, että Jan Maat[83] ei ole muka tyytyväinen milloinkaan; ja he löivät vedon keskenään, että koettakoonpas rouva, tokko saa Jan Maatin kerrankin tyytyväiseksi! Kapteeni pani vetoon silkkisen pitsiliinan luvaten ostaa sen kohta Melbournesta, jos joutuisi tappiolle, sisarellani kun kuului olleen tällainen lyhyt, kihara ohimotukka kuin minulla ja Doriksellakin, se kuului aina tuulessa irtautuneen ja pieksäneen korvia. Ja kapteenin rouva taas lupasi miehelleen kirjavat liivit.
"No rouva varusti ensi pyhäksi meripojille oikein hyvän läskirokan ja kantoi itse sen lokiisiin miesten eteen ja jäi vähäksi aikaa muka katsomaan, ja kysäisi sitten, että tokko tuo nyt maistui? Miehet nyökkäsivät kaikki päätään ja vastasivat: kyllä, rouva kapteenska, erinomaista! Kun sitten rokka on pistetty pintaan, niin rouva kantaa vielä mehusoppaa, kuivatuista Australian omenoista valmistettua, ja kysäisee taas, että tokko tuo nyt maistuu? — Kyllä, rouva kapteenska, erinomaista, he vastaavat. Ja kun se oli popsittu, niin rouva tuo heille vielä pari pulloa viiniä, ja kysäisee sitten ikäänkuin muuta vaan, että ovatko he nyt ihan tyytyväisiä? Ja pojat nyökkäävät kaikki ja sanovat: Kyllä rouva kapteenska; nyt me ollaan ihan tyytyväisiä! Silloin rouva oli oikein hyvillään, koska muka oli voittanut vedon. Mutta tahtoopa vielä vähän kuulla kehuja ja piiloutuu sentähden oven taakse kuuntelemaan heidän juttujaan. Ja he pakisevat siinä ensin niitä näitä — ja sanovatpa sitten: Vai tyytyväisiä muka! Tyytyväisiä me ei olla sitt' likikään. Nyt pitäisi vielä päästä kapteenskan viereen makaamaan!
"Silloin älysi rouva lähteä, ja juoksi kajuuttaan ja sanoi voittaneensa. Mutta miespä huomasi hänen punastumisestaan, ettei nyt asiat olleet oikein paikallaan, — ja hän kovistamaan vaimoaan, kunnes sisareni viimein kertoi hänelle kaikki; ja kapteeni nauroi katketakseen ja rouva kiukutteli ja — piti sitten meripekkoja kolme vuorokautta paastolla — kiskoakseen heiltä kirjavain liivien hinnan, jotka hänen täytyi antaa voittajalle.
"Seuraavalla retkellä — Doris oli silloin yhden vuoden vanha — laiva sai eräänä iltana kovassa myrskyssä vuodon ja rupesi uppoamaan. Perämies oli varustanut veneet jo valmiiksi, ja oli pitänyt antaa hätämerkkiä toiseen laivaan, joka onneksi huomattiin. Siinä touhussa vanhemmat panivat tytön Geneverviini-laatikkoon ja naulasivat päälle laudat, jotta saisivat lapsen helposti ja vaarattomasti laivasta veneesen; ja olivat tuoneet laatikon sitten kajuutasta kannelle ja köyttäneet sen toistaiseksi kiinni mesaanimastoon, panneet jonkin pojan vartioimaan. Ja menivät sitten itse vielä alas hakemaan laivapapereita ja nuoraa ja makuuvaatteita. Mutta sillaikaa kun matruusit laskevat veneitä alas, he näkevät viinilaatikon — poika oli hädissään karannut vartiosta ja unohtanut tehtävänsä — ja huutavat toisilleen: Tulkaas, kokonainen viinilaatikko! Avataan pois, Blau, ja otetaan pari pulloa mekin. Ja puuseppä kohottaa kirveensä — ja samassa tulee sisareni kannelle ja juoksee hätään ja saa pahan haavan kirveestä käsivarteensa. Ja sentähden se ei ollut päässyt, niinkuin hänen lapsensa, ensimäisessä veneessä toiseen laivaan; ja kun vanhemmat sitten toisella läksivät, niin se vikaantui ja upposi laivan viereen. Toinen perämies, kahdenkolmatta vanha nuorukainen, vei lapsen Melbourneen ja toi sieltä Hampuriin ja jätti Apenradeen appelaan. Ja siellä tämä sitten kasvoi hyvässä hoidossa.
"Rippikoulun käytyään tämä auttoi vielä jonkun aikaa mummoaan talousaskareissa ja kävi samalla kultasepän opissa ja lähti sitten vuodeksi Berliniin tutkimaan taidealaansa. Sitten asetuimme tähän enovainaan taloon. Hänellä on hyvä mielikuvitus ja huomaa helposti ympärillään pientä kauneutta ja hänellä on totteleva käsi kuvatakseen huomioitansa. Ostajia saavat hänen piirustuksensa ja valmiit työnsä yllin kyllin sekä maaseudulta että Hampurista."
Doris Rotermund kumartui hiukan ja sanoi: "No, annahan tulla sitten, kerro vielä se kauppiaan juttu, täti."