Kalli Dau kulki vaieten ja syvissä mietteissään hänen rinnallaan; mutta vähitellen alkoi hänen murheellinen käyntinsä jo keventyä ja mies itse reippaasti keikahdella ja katsella ympärilleen kuin haluten pysähtyä pakinoihin jokaisen vastaantulijan kanssa. Ja sitten hän sanoi rauhallisesti ja reippaasti kuin oikea Kalli Dau:
"Menin eilen heti yhtiön konttorista äitisi luokse: minulla kun ei ole ketään täällä. Ja kun nousin portaita, tapasi minut Hanna: tuli juuri kirjat kainalossa koulusta. Minä pyöräytin hänet ympäri ja vein kirjoineen päivineen Alsterille. Käveltiin kerran ympäri ja toinen ajettiin. Me oltiin siellä tänäänkin ja se oli hyvin hauskaa."
Klaus Baas kuunteli kummissaan ja sanoi: "Kas kun hän ei ole siitä kertonut äidille ja minulle mitään."
"Minä kielsin", vastasi Kalli Dau. "Minä olen viisitoistavuotisesta kiertänyt ilman lupaa maailman rantaa; totta kai hän nyt saa kuudenkolmatta ijässä kiertää luvatta Alsterin ympäri. Se on sievä tyttö. Tiedätkö, onko hänellä jo mielityistä?"
"En luule", vastasi veli.
"Arvelen vaan", sanoi Kalli Dau, "että jos ei olisi… niin… jos se ei olisi mahdotonta…"
"Joko sinä siitä hänelle puhuit?" kysyi Klaus Baas.
"En sanaakaan! Juttusin vaan vähän hänen kanssaan niitä näitä… Hampurista ja Kiinasta. Ja kerroin hänelle kaikellaista, mitä matkalla mieleen sattuu… Kun hän vain ei olisi liian oppinut ja hieno, Klaus."
Klaus Baas pudisti päätänsä. "Mutta olehan nyt hyvin varovainen, arvelen."
Kalli Dau nyökkäsi ja mietiskeli jonkun aikaa. Ja sitten hän sanoi: "Kun olisit hyvä ja pitäisit äitiäsi vähän siellä ompeluhuoneessa, jotta saisin puhella kahden hänen kanssaan. Kunnon ihminen on äitisi kyllä! Mutta sillä on liiaksi sellaiset pistokassilmät!"