Klaus Baas nauroi: "Jatkoa!"
"Niin… Hän teki minulle tarjouksia, mutta en voinut sietää häntä. Minä en halunnut ylimalkaan enää nähdä häntä. Jätin hänet… Ja sitten…" Nyt katseli Sanna alas tanssisaliin.
"Tuli hän", jatkoi Klaus Baas, "joka seisoo tuolla nurkassa pienen, mustaverisen rouvan kanssa. Ja minusta tuntuu kuin hänen nimensä pitäisi olla herra Ylikäytävä. Ja te astutte ylikäytävälle ja unohdatte sen… Ja nyt, jos haluatte, mennäänkö tanssimaan yksi lancier? Niin voimme, vanhat, hyvät tutut, mukavasti katsella toisiamme. Mutta teidän täytyy murheesta huolimatta näyttää hilpeältä. Pyydän sitä ensiksi itseni puolesta, sillä olen tehnyt teille tuttipullosta alkaen vain hyvää. Ja toiseksi teidän itsenne, sillä en antaisi Ylikäytävän ylvästellä!"
Sanna nousi ja oikoi pukuaan ja hengitti syvään ja katsoi ihmetellen Klaus Baasia. "Mitä kummia voikaan tapahtua portailla levähtäessä", hän sanoi. "Te oikein rohkaisitte minua!"
"Se on tietty se", vastasi Klaus Baas. "Se lankesi luonnostaan: vanha tuttavuus on salavoima! Vyötäisillänne on hakaneula mennyt aivan paikoiltaan… Tohdinko? Auttamista näkyy vain riittävän!!"
Sanna vastasi nauraen: "Ja Herra Jumala, mitä olen kanssanne jutellut!
Kuinka tulin niin tuttavalliseksi!"
"Mitäpä sitten!" sanoi Klaus Baas. "Mennään nyt vaan… ne alkavat jo!"
Tanssin jälkeen he vetäysivät taas hiukan sivummalle ja jäivät seisomaan suuren vaatekaapin viereen. Silloin alkoi Sanna uteliaasti, hiljaisella äänellä kysellä liikkeen pulmallisista päivistä vuosi sitten, ja Klaus Baas kertoi minkä mitäkin. Sanna kuunteli ja tarkkasi virkuin silmin hänen huuliansa ja hänen silmiänsä. Ja kun Klaus Baas lopetti, niin hän antoi kätensä jäädä hänen kyynäskoukkuunsa kuin ystävän; ja silloin kysäisi Klaus Baas ovelan onnellisena: "Onko minun nyt jättäminen teidät?"
"Niin, jos tahdotte minusta päästä", vastasi Sanna luonnollisesti ja viattomasti.
Silloin pudisti Klaus Baas nuhdellen päätänsä ja sanoi lämpimästi: "Sen toki tiedätte, neiti Sanna, että olen teidän seurassanne mielelläni."