Hämärissä hän kiiruhti Eschenin taloa kohti ja oli jo kadun toisella puolla oven kohdalla, kun Sanna heilahti kotoaan ulos portaille: hänellä oli yllä hieno, valkea pusero ja korkea, jäykkä kaulus sekä sininen miesten kaulaliina ja kova hattu ja väljä vaippa. Hurmaavan puhdas olento, pää hieman etukumarassa, suu hieman avoinna, käynti jäykänlainen ja polvet ponnahtelevat, — se tapa tuli Englannin naisista.
Kiireissäänkin Sanna huomasi hänet ja seisattui yhtäkkiä niin että helmat huiskahtivat ja antoi hänelle reippaan tuttavallisesti kättä, ja tarkasteli hämärissä uteliaasti hänen kasvojaan, kirkkain, vilkkain silmin — ja löysi kai niissä kaiken saman, mikä oli eilen häntä miellyttänyt, sillä hän kuunteli tyytyväisyyden lumousta loistaen Klaus Baasia, joka kertoi aikoneensa käydä hänen luonaan. Ja hän nousi jo hänen kanssaan pari porrasta kotiovelle, mutta sisäportaiden edessä hän pysähtyi ja sanoi:
"Mutta sehän olisi tyhmää! Äidin luona on juuri pari tätiä!"
"Mutta minä tahdon jutella teidän kanssanne", sanoi Klaus Baas itsepäisesti. "Emmekö voisi kävellä yhdessä hiukan?"
Sanna näytti arvelevalta. "Eihän se oikein, näin keskellä kaupunkia."
Silloin Klaus Baas, joka piteli yhä hänen kättänsä, puristi sitä ja sanoi lyhyesti ja vaativasti: "Sanokaa sitten, milloin teidän tällä viikolla sopii lähteä kävelylle… pitkälle, kauaksi aikaa, kahden kesken?"
Sanna katsoi häneen ja lausui verkalleen ja arastellen: "Minnekä sitten?"
"Minne vain tahdotte!"
Sanna rypisti ajatuksissaan tiukasti kulmiaan ja sanoi: "Voin huomenna illan suussa lähteä eräälle vierailulle vaikka Hochkampiin."
Klaus Baas vastasi heti: "Tavataan siis huomenna kello seitsemän asemalla ja mennään sitten johonkin puistoon! Eikö niin, neiti Sanna!" Ja hän veti vaativasti hänen kättään puoleensa.