Sanna tunsi toisen kädestä ja silmistä, että väkivaltainen voima veti Klaus Baasia hänen puoleensa. Ja hän koetti ylpeästi puolustautua, ja hänen silmänsä loistivat suurina kalpeista kasvoista.
Silloin Klaus Baas näki, että Sanna rakasti häntä, ja mahtinsa tuntien hän sanoi: "Te tulette, Sanna!"
Sanna seisoi suorana kuin patsas ja katsoi kalpeana häneen, kuolonvakain silmin. Ja sitten hän yhtäkkiä ojensi kätensä ja puristi Klaus Baasin kättä lujasti, kuin sanoakseen: Se on päätetty!… Ja käännähti ja nousi verkalleen ylös portaita.
Klaus Baas meni vallan viistopäänä onnesta kotiinsa ja istahti pöydän ääreen äitiään vastapäätä ja johteli häntä harhapoluille ja kerskahteli tavalliseen tapaansa. Tuo ilkkuna vaikutti aina Antje Baasiin kuin kalkkunaan punainen väri ja hän oli heti valmis heristämään hiilipihtejä ja muistuttamaan St. Paulin päivästä ja surkeasta matkasta kotipuoleen ja kuudesta pojan avioliittovuodesta; kaikki, mitä muut Baasit ja hän olivat hullutelleet, äiti luetteli pojalle. Mutta nyt pojan korskea into vain nousi äidin pilkatessa!
Huomisiltana, herkkänä, kauniina toukokuun iltana, odotti Sanna Eschen jo sovitulla paikalla Klaus Baasia ja tervehti häntä hyvin totisesti, mutta suuttumusta tai karttavaa ei hänen kasvoillaan enää huomannut. Ja he juttelivat rauhallisesti kaikellaisista pikku asioista ja kävelivät Elbelle päin.
Puistoon saavuttua ilta hämärtyi, ja heidän oli nyt mukavampi kävellä. He poikkesivat kapeammalle sivupolulle, joka vei Elben rannikkoa pitkin. Sattumalta kosketti Klaus Baas silloin Sannan käteen, ja nyt hän otti neitoa kädestä eikä päästänyt sitä enää, joten he kävelivät käsitysten. Edessä kattoivat suuret sadepilvet jokea ja himmensivät laajalti veden kalvon. Joen takana häämötti maisema siniharmaassa, pehmoisessa udussa, mutta alhaalta virrasta leyhyi heitä kasvoihin heikko, kostea länsituuli. Jonkun aikaa astelivat he vaieten ja lepuuttaen silmiään avarassa, kauniissa luonnossa; mutta sitten alkoi Klaus Baas kertoa lyhyesti vanhemmistaan ja lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä avioliitostansa ja sen purkaumisen syistä, ja mainitsi lopulta myös Doris Rotermundin. Sanna kulki pää kumarassa ja käsi Klaus Baasin kädessä. "En voi erehtyä enää niinkuin ensi kerralla erehdyin", sanoi Klaus Baas, "sillä nyt tunnen itseni ja tunnen myöskin erään naisen ja tiedän, että te olette minun toivoni mukainen. Mutta sitä en tiedä, mitä te arvelette, Sanna."
Sanna tunnusti hiljaisella äänellä: "Se on kaunista tuo, ja suurta… että kerrotte kaikesta noin rauhallisesti… ja luonnollisesti… Äiti kirjoittikin kyllä minulle, että te olitte niin luonnollinen ja koruton ihminen."
"Äitinne autteli siis minua suosioonne!" sanoi Klaus Baas.
"Tietysti", vastasi Sanna. "Syy on hänen!" — ikäänkuin sanoakseen: Hän se möi minut sadasta markasta.
Klaus Baas purskahti nauruun ja sanoi: "Se ei ole totta, Sanna Eschen!" Ja hän pudisteli ja heilutteli hänen kättänsä, ja Sanna salli hänen sillä leikitellä ja katseli viisaasti hymyillen eteensä.