Sannan mielestä hän touhusi aivan liiaksi eikä jättänyt kylliksi aikaa vaimon ja lasten osalle: "Sinun pitäisi päästä yhä vaan Venäjän keisariksi", hän sutkahutti, "aivan kuin ennen pikku poikana kirkon puistikossa! Sinä huomaat liian vähän meitä ja muita ihmisiä ja ennen kaikkea itseäsi."
Nuo sanat herättivät levottomuutta Klaus Baasin rinnassa, sillä hän tunsi itsekin, että ne olivat tosia. Mutta hän ei tahtonut tuntea vielä niitä kyllin selvästi. Hän oli näet taas uusissa, huimissa liiketouhuissa, — niitä miehiä, jotka noista ajoista meidän päiviimme ovat panneet väkivasarat tässä maassa paukkumaan ja sukkulat suikkamaan, ja sellaisia oli paljon nuoressa, alottelevassa kansassamme, noita, jotka ovat tarmolla ja työnhimolla kohonneet pohjakerroksista ja hankkivat nyt heimolle työtä ja kultaa, ja ahkeroivat pyhät ja aret hillittömän työintoisina ja keksivät suunnitelmia pyrkimyksiään toteuttaakseen ja toteuttavat ne sitkeästi ja salaisen viisaasti, pyrkimättä lepoon, voittaakseen arvoa, valtaa!
Kun Shanghain haaraliike oli jo vuosikausia osoittanut keskeymätöntä ja tasaista kasvua, syntyi eräänä kesänä sen ja Hampurissa olevain johtomiesten välillä innokas kirjevaihto, koska näet eräät selvänäköiset miehet olivat huomanneet, että kaukaisessa Idässä kulettiin taas sotaa kohti. Nuoren lybeckiläisen pyrkimykseksi tuli nyt päästä välittämään entistä suuremmassa määrässä Kiinaan eräitä tarveaineita, joita H.C. Eschen tosin nytkin sinne välitti, mutta joita sodan tullen tarvittaisiin mahdottomat määrät ja joita täytyisi olla varmasti ja nopeasti saatavissa. Siihen liikeyritykseen oli H.C. Eschen halukas ryhtymään lybeckiläisen kanssa; ja yrityksen pulma ja uhkaheitto oli siinä, ettei saanut erehtyä yhtään sodan puhkeamisen suhteen eikä liiaksi sen puhkemisajasta.
Arthur Eschen näki tuon kirjevaihdon ja hyväksyi suunnitelman, mutta ei tukenut sitä neuvoillaan eikä omalla työllään. Hän oli huvennut yhä enemmän pintapuolisiksi sanasutkauksiksi ja sekautunut rauhattomaan seuraelämään, hänen pöydällään oli entistä runsaammat tukut kirjeitä klubeilta ja taidekaupoilta ja vastauksia niille. Ja kun Klaus Baas koetti vetää häntä lähemmäksi liikettä, niin hän sai katsella kummissaan joko välinpitämättömiin tai levottomiin silmiin. Hän valitteli siitä Sannalle ja sanoi: "Minä en tiedä, mikä sinun veljeäsi oikein vaivaa. Siihen olen kyllä jo tottunut, ettei hän tee työtä, enkä siis enää sitä kummastele; mutta minusta tuntuu, kuin eivät hänen neronleimauksensa tulisi enää hänen suustaan yhtä kerkeästi kuin ennen. Ja siitä olen huolissani. Toivottavasti hän ei tee tyhmyyksiä!"
Mutta Sanna kohautti olkapäitään ja nipisti suunsa suppuun. Tämä oli heidän suhteensa arka paikka, josta he joutuivat helposti lausumaan eriäviä mielipiteitä. Sanna nureksi salaisesti sitä, että ei Klaus muka ymmärtänyt sellaisia ihmisiä kuin hänen veljensä ja teki muka sellaisille vääryyttä.
Mutta kun mies kerrankin alkoi taas samaa asiaa, niin sanoi Sanna: "Aioin siitä jo pari päivää sitten puhua sinulle. Arthurin Lissy kävi näet täällä kaksi viikkoa sitten, ja pistäysi eilen taas ja kertoi, — niinkuin hänellä on tapa, minkä mitäkin Parisista, ja mistä kaikesta liekin, ostoksistaan ja hienouksistaan ja aikeistaan. Ja kun minä silloin sivumennen sanoin hänelle, että sehän maksaa hirveästi, ja sanoin, miten paljon me olemme saaneet säästöön, niin että pieni omaisuutemme on nyt kymmenessä vuodessa kasvanut yli kolmenkertaisen, vaikka meillä onkin neljä lasta, kun taas he, vaikka ovat lapsettomia, eivät ole saaneet menoista jäämään taalarin puoliskoakaan, — niin silloin hän tuumi, — ja näytti hyvin levottomalta ja koetti varmaankin tutkia, oliko minulla mitä salatarkoituksia, — että liikehän on aina tuottanut niin hyvin, ja vaikka viime kuussa olikin ollut taka-askel…"
Klaus Baas häpsähti ja sanoi: "Mitä? Taka-askel… viime kuussa? Mikä taka-askel? Sehän on järjetöntä!… Taka-askel?… Hän kai tarkoitti: harhayritys! Liike-erehdys?!… Tämä haiskahtaa kirotun pahasti keinottelulta, Sanna! Harhayritys?!… Jaha… tina on laskenut hinnoissa! Niin, niin, se tina! Vai niin! Nähtävästikin on rakas velimiehesi mennyt selkäni takana nahkaansa kaupittelemaan!… Mutta tietysti omaa nahkaansa!"
Sanna suuttui ja puolusteli: "Minusta sinä teet väärin… heti sillä tavalla, pilkallisesti: rakas velimiehesi!"
"Aivan oikein", vastasi Klaus Baas kummastuneena. "Mutta ylimalkaan, sinä käännyt liiaksi ja heti paikalla aina hänen puolelleen, Sanna!… No, yhdentekevä: kysynpä häneltä itseltänsä! Siitä ammatista minä häntä kiellän! Paitsi että sellainen on yleensäkin uskallettua ja epävarmaa, sinun veljesi ei sellaisessa onnistu. En tiedä oikein, mistä se johtuu; varmaankin siihen vaaditaan miehen kourausta, tyyneyttä, ehkä Luojan armoa. Mutta mitäpä siitä! Tiedän vain: hän ei keinottelussa menesty! Minä en siedä ajatella: Arthur ja Lissy Eschen köyhinä! Mutta mitä se kuuluu minuun. Sanon vaan, että joko minun täytyy saada olla kelpo liikemiehen toverina tai hankin itselleni uuden osakkaan."
Ja seuraavana aamuna Klaus Baas sanoi Arthur Eschenille suoraan eiliset epäilyksensä. Arthur Eschen puraisi huultaan ja tunnustikin keinotelleensa, maksaakseen suuria talouskustannuksia. Ja seuraus oli se, että hän menetti noin 40,000 markkaa. Nyt syntyi lyhyt, kova sananvaihto, joka päättyi siten, että Arthur Eschen läksi kalpeana ulos konttorista ja sanoi, että kaiken sen tähden, mitä lanko oli syytänyt hänelle vasten kasvoja, hän ei nähtävästi enää voisi olla yksissä hänen kanssaan. Ja hän pysyi sitten monta päivää poissa konttorista, mutta palasi sinne viimein ja työskenteli nyt jonkun aikaa hiukan ahkerammin ja säntillisemmin.