Lankolassa olivat jo melkein kaikki vieraat koolla, ken missäkin, terassilla, puutarhassa. Hän etsi Sannaa ja löysi hänet, ja oli aivan rakastunut vaimoonsa ja mietti mielessään: Miten hän on kaunis ja jalo, hän, lasteni äiti! Ja hän jäi seisomaan Sannan viereen ja kyseli häneltä eräiden tuntemattomain naisten nimiä, ja lausui heti tuimanlaisia arvostelujaan.
Eberhard-eno huomasi heidät ja tuli ja näytteli Sannalle jotakin uutta, harvinaista kokoelmaesinettä. Sanna, joka oli jo määrätty näiden harvinaisuuksien perijäksi, kumartui sievästi pikku ukon puoleen ja oli muka hyvin harrasta. Eräs vanhanpuoleinen nainen riensi kertomaan St. Moritzista[94] — hän oli Bremenistä kotoisin ja Escheneille kaukaista sukua —: oli sangen halukas tutkimaan miestä, jonka tuo kaunis ja itsenäinen Sanna Eschen oli suvun ihmeeksi puolisokseen valinnut. Mutta Klaus Baas ajatteli: Viis minä St. Moritzista! Ja hän mietti kohteliaasti ja kumarapäin kuunnellessaan, kuinka hän voisi lähestyä herra Hassea ja saisi hänet itselleen suosiolliseksi, ja kuinka hän edistäisi salaista suurta aiettansa. Terassin juurella, lampun valon puolipiirissä, seisoi isäntä muiden vierasten parvessa, pitkänä, solakkana ja hiukan velton näköisenä. Muut olivat liikemiehiä, ja oli siellä eräs pappi ja asianajajakin. Pappi kertoi hassunkurisia juttuja porvarien seuroista, kun oli ensin juteltu viimeisestä regatasta. Tuolla seisoi kaunis, tummaverinen herra, eräästä juutalaisesta pankkiliikkeestä: hän oli suvun taipumuksia seuraten ruvennut harrastamaan taidehistoriaa. Hänen kanssaan puheli emäntä ja muita naikkosia, udellen erästä uutta julkaisua renessanssiajan Firenzestä. Klaus Baasia ei viehättänyt vähintäkään mikään tällainen, hän oli vallan kylmä sille ja hänellä oli hyvin ikävä. Hän vartioi vain Hassen tuloa.
Viimein hän tulikin: vanhapoika, harteva ikämies, ja niin roteva vartalolta, että olisi luullut häntä vaikkapa suurtilalliseksi. Klaus Baasin onnistui saada Sanna ymmärtämään, että hänen oli nyt otettava huostaansa tuo puhelias sukulainen, joka sillä välin oli ehtinyt siirtyä Geneveen ja sieltä Parisiin. Ja hän kuuli vielä takanaan ystävättären sanovan Sannalle: "Ymmärrän nyt hyvin, Sanna, että niin kiireesti tahdoit rouva Baasiksi. Sinulla on tosiaan komea ja rakastettava puoliso… niin, ihan totta, Sanna!"
Klaus Baas naurahti mielessään: se oli Sannalle paraiksi! Ja meni lankonsa luo, koska tiesi varmasti saavansa siellä tervehtiä herra Hassea, jonka nyt pappi toistaiseksi oli onkeensa siepannut.
Pian tulikin Hasse Klaus Baasia tervehtimään. Ja koska Klaus Baas tiesi, ettei Hasse välittänyt juuri muista kuin liikeasioista, niin hän alotti heti keskustelun eräällä hauskalla sutkauksella, joka silloin oli pörssissä muodissa. Hänen naurunsa oli vapauttavaa ja kaunista kuin hänen isänsäkin, ja Hasse tuli hyvilleen siitä että löysi vertaisensa ja sanoi: "No mennään me kaksi istumaan tuonne syrjemmälle, vaikka nurkkaan tuon pronssipojan juurelle! Muut ovat kokoontuneet jo lankonne ympärille purjehtimaan ja soutamaan regattaa, ja eno Eberhard on jo sinetöity, ja nuo naikkoset tuolla ovat tietysti Italiassa. En moiti suinkaan naisväkeä, kun saa pitää heitä kahden, kappaleittain, päinvastoin, he voivat olla mitä suloisimpia. Mutta en gros niistä ei ole mihinkään."
He istuivat nyt mukaviin nojatuoleihin, etuvarustuksenaan suuri pöytä. Ja nyt alkoi ukko hauskasti jutella huomioitaan. Kun minä tulin tänne nuorena miehenä, niin täällä oli niin ja niin monta vientiliikettä… Ja sitten vertailu nykyaikaan… Ja nuorempi veikko käänsi puheen taas Eschenien suvun historiaan,… muistellen sivumennen Karl Escheniä, tällaisessa kysymyksessä oli kuolleittenkin autettava häntä — ja sitten matkattiin Taka-Intian viidakoista Shanghaihin; ja sen jälkeen kysyi Klaus Baas varovasti, mutta samalla suorasukaisesti, ukon elämän vaiheita, mikä palkittiin toisella kysymyksellä: mistä Klaus Baas, ja mihin aikoi? Ja nyt Klaus Baas hienolla tavalla kehui kohonneensa yksinkertaisesta suvusta ja suistuneensa kuudeksi vuodeksi maaseudullekin. Ja sitten kiisteltiin kaikessa ystävyydessä Kiinan tulevaisuudesta ja sodan mahdollisuuksista ja valiteltiin Rivieralle viedyn osakkaan sairautta, joka ei ollut kääntynyt lainkaan parempaan päin.
Mutta samassa kutsuttiin illalliselle, ja mentiin komeaan ruokasaliin ja istuttiin pöytään. Pappi kertoi illallisella erään tuomiorovastin ja materialistisen, viisaan kauppiaan ystävyydestä, joka oli ollut siitä merkillinen, että he viihtyivät hyvin yhdessä, koska maailmankatsomusten erilaatuisuuteen ei puheissa koskettu, vaikka ne kuitenkin ilmaisivat olemassaolonsa hienona varovaisuutena, kuin raikastavana ryytinä. Asianajaja oli selaillut sukuliikkeensä vanhoja kirjoja ja oli niissä keksinyt erään vanhan merkittävän lastausluettelon: laiva oli näet murtautunut mannersulun lävitse: — ja lakimies luetteli nyt tarkoin silloisia tavarain hintoja. Ja sitten johtui eräs vanhahtava kauppias, joka piti pöydässä puolensa, kertomaan Hampurin savustetusta lihasta, ja koetti esittää tämän ikivanhan, kehutun tuotteen historiaa, vaikka aukkoja hän siihen jätti. Joku nuorehko liikemies huvitti seuraa selostamalla pidgin-engelskalla[95] erästä keskustelua uskonnosta, johon hän oli Hongkongissa joutunut erään kiinalaisen kulin kanssa; ja nyt teki toinen paraansa mukaan espanjan avulla selkoa Meksikon muinaisesta mytologiasta. Siitä sai taas pieni, mustaverinen renessanssiherra puolestaan aiheen kuvailla kauniilla, henkevällä tavalla, minkälainen hänen ajatuksensa mukaan oli ollut esimerkiksi Lorenzo Medicin sielu. Ja Arthur Eschen kertoi vierusnaiselleen uusimmasta automobiili-onnettomuudesta — ja niin innokkaasti, että Klaus Baas pelkäsi hänen lankeavan vielä sen urheilulajin uhriksi. Ja sitten helähti Sannan kirkas nauru: hän istui asianajajan vieressä, jonka kanssa hän oli käynyt yhtaikaa pikkulasten koulua, ja väitti, että lakiherra oli siihen aikaan änkyttänyt; mitä lakimies väitti juonikkaaksi keksinnöksi, joka oli muuten aivan rouva Baasin tapaista. Ja sen väitteen kumoamiseksi Sanna matki asianajajan silloista änkytystä. Hasse taas antoi talonemännän, joka istui hänen vieressään, kertoa itselleen juuri läsnäolevista vieraista, mutta ei näyttänyt muuten oikein tarkkaavaiselta: hän katsahti vähä väliä hajamielisesti Klaus Baasiin, joka istui häntä vastapäätä, ja jatkoi ajatuksissaan äskeistä keskusteluansa. Klaus Baas soi St. Moritzin naisen, — joka oli sillä välin lentänyt British-Museumiin, soittaa häiritsemättä suuta ja pelastui siten pelkillä "ei" ja "kyllä" vastauksilla. Ja kun hän liikemietteissään kohotti päätänsä, niin hänen katseensa kohtasi joko Sannan sirkut silmät tai Hassen rauhallisen katseen, ja hän huomasi olleensa heille molemmille mieliksi. Parempaa iloa hän ei kaivannut.
Hän mietti illallisten jälkeen, vieläkö solmia katkennutta keskustelua, mutta kun herra Hasse ei suonut tilaisuutta, niin hän lähti Sannan kanssa kotiin.
Raitiovaunussa ja Blankenesessa käveltäessä hän kertoi itsetietoisesti kuin Klaus Baas ainakin hauskasta keskustelusta Hassen kanssa, ja kehui kunnostautuneensa ja nautti itserakkaasti, kun Sanna kertoi, että häntä oli sanottu pulskaksi mieheksi. Sanna oli nähtävästikin nyt hyvin rakastunut häneen, sillä hän aivan painausi käveltäessä hänen kupeesensa ja piti häntä kädestä. Ja kun he tulivat kotiin, ei Klaus Baas välittänyt iltalehdestä, vaan pyysi Sannaa, noin juhlapuvussa, tulemaan vaan luokseen pakisemaan vielä vähän. Ja hän alkoi: "Kuules, se St. Moritzin rouva, Sanna? Huvittiko sinua sen jutut? Minusta hän oli hyvin ikävä! Mitä minuun St. Moritzit ja Egyptit ja Roomat, ja kaikki hupsut matkustelut kuuluvat. Ne ovat sellaisten hommaa, joiden kädet ovat käyneet liian heikoiksi, koska jo heidän isovanhempansa ovat niitä liiaksi säästäneet. Minä pysyn kynsin hampain kiinni Hampurissa ja nykyhetkessä — joko täällä alhaalla Blankenesen rannalla tai Dammthorissa tai satamassa, — kaikkialla missä toimin."
Sanna istahti hienossa silkkipuvussaan hänen viereensä ja katseli häntä pyörein, kiiltävin silmin; hänestä oli sittenkin niin hauskaa kuulla hänen silloin tällöin puhuvan oikeaa "Heisterbergin kieltä." Sillä hän tunsi, että hänellä oli oikein älykäs ja omintakeinen ja luja mies, ja se tunne oli hänelle välttämätön.