Matkan kotiseudulle hän lykkäsi kuitenkin tuonnemmaksi. Lokakuu kului tavallisissa toimissa ja tavattomassa jännityksessä, kun odotettiin sotaa. Joulukuussa matkusti Klaus Baas Berliniin ja Saksiin ja tiedusteli eräiltä tehtailta jo valmiiksi villaisia peitteitä, univormuverkaa ja telttakankaita, ja vahvisti tehtaiden kanssa jo molemmin puolin sitovat hankintasopimukset, jotka astuisivat kuitenkin voimaan vasta kun hän lähettäisi ilmoituksen; sitten hän hankki vastaavassa määrin myös luottoa. Hän toimi pontevasti ja pää selvänä ja suurella kokemuksella ja nauttien rohkeasta yrityksestä. Ja odotti sitten kirjettä ystävältänsä Shanghaista.
Ja kun hän eräänä päivänä tuli konttoriin, niin siellä olikin jo kirje, jossa tuttu kirjoitti, että sota, eräältä ystävältä Japanista saadun tiedon mukaan, oli ihan varmasti pian syttyvä. Ilmoittaja toivoi kohta voivansa lähettää sähkösanoman, jonka tultua Hampurin konttorin oli lopullisesti vahvistettava jo valmistetut sopimukset tehtaitten kanssa. Muuten piti tilausten ehdottomasti joutua lähetyskuntoon kahdeksan viikon sisällä.
Kun Klaus Baas samana päivänä iltapuolella oli juuri lähtemässä konttorista, niin tulikin jo sähkösanoma. Tuttu ilmoitti siinä uskovansa, että lähetykset voidaan myydä sangen hyvällä voitolla, mutta tavaran täytyy joutua ehdottomasti ajoissa perille. Klaus Baas meni nyt heti tehtaitten agentin puheille ja tapasi hänet vielä konttorissa ja kirjoitti sopimusten alle. Ja laski, riittäisiköhän luotto pankissa.
Ja seuraavina viikkoina hän oli kovassa jännityksessä ja jopa hätäinen ja hermostunutkin. Hänen ruumiinsa, joka oli ennen ollut rautainen, ilmaisi nyt kuitenkin, ettei hän ollut koskaan käynyt kelpo lomalla ja nauttinut rauhaa; ja nyt hän sai maksaa sen, ettei ollut äsken uskonut levon tarvetta, jota oli itsessään niin tuntuvasti ja selvästi huomannut. Hänellä oli aina valmiina palton pikku taskussa groschenin raha ostaakseen lisälehden, ja hänelle tuli nyt oikein huonon keinottelijan merkillinen taikausko: yritys menisi muka penkin alle, jos juuri se varattu groscheni sattuisi katoamaan! Jouluaattoiltana pyörivät hänen ajatuksensa niin tässä yrityksessä, että hän tuskin huomasi iloitsevia lapsia ja niiden kanssa leikkivää Sannaa: Intiaankin oli toimitettava uusia lähetyksiä ja tehtävä sopimuksia. Työkyky ja luotto oli jännitetty äärimmilleen. Klaus Baas ei mennyt saliin, vaan käveli edestakaisin pienessä huoneessaan ja sanoi ovelta Sannalle: "Jos tämä yritys onnistuu, niin en koskaan enää tee työtä niin rajusti. Sitten tahdon ajatella enemmän teitä ja käyttää aikaa iloksenne. Ja te saatte puolison ja isän, jota parempaa ette ole kuvitella voineet!"
Sanna katseli häntä vaieten, ja kohautti olkapäitään ja painui taas salin lattialle leikkimään lasten kanssa.
Kun Klaus Baas sitten eräänä iltana helmikuun alkupuolella tuli kotiin, kertoi Sanna hänelle kälyn käyneen heillä, oli jutellut minkä mitäkin uutisia, — ne Sanna nyt toisti miehelleen, — ja oli valitellut, että hänen miehensä nukkuu nykyään vähän eikä saa oikein unta, joten käly oli pelännyt, että liekö Arthur sairas. Klaus Baas ei kuunnellut näissä omissa huolissaan paljon Sannan puheita; ajattelihan vain: kuinka ihmeellä voi mies sairastua tai edes tuntea ruumista olevankaan, nyt, kun minä olen näin huolissani ja jännityksessä! Ja hän vastasi välinpitämättömästi: "Eipä hänelle pari unetonta hetkeä pahaa tee, Sanna! Hän on nukkunut koko elämänsä."
Sanna ei voinut nytkään sietää moista hyökkäystä veljensä kimppuun: se oli heidän ainainen keskinäisen riitansa syy. Ja vaimo vastasi melkein karsaasti: "Sinä oletkin toisellainen kuin hän; sinua ei surut estä nukkumasta!"
"Katsos, minulla on hyvä omatunto!" kerskahti Klaus Baas.
Sitten hän taas asteli edestakaisin ja aprikoi, mitä olisi tehtävä, jos sota ei syttyisikään taikka ei syttyisi vielä? Oliko hänen ryhdyttävä shanghailaisen ystävänsä kanssa yksissä tuumin uhkayritykseen ja lähetettävä tavarat kuitenkin?
Jonkun hetken päästä Sanna sanoi: "On se vähän vastenmielistä tuo sinun sodan toivosi. Se on hirvittävää: sota! Siitä sitä nyt hyötyä meille ongitaan!"