Sitten tulivat herrat odotushuoneesen, ja toinen osakas, Thielen nimeltä, vielä nuorehko mies, tervehti Klaus Baasia. Hasse sanoi sitten, että he suostuivat periaatteessa hänen ehdotukseensa, mutta eivät voineet loukata kolmatta osakasta, joka oli parantumattoman sairaana, mutta muuten innokas liikemies ja hyvä työntekijä, myöntämällä Klaus Baasille vielä täyttä osuutta; he ehdottivat siis aluksi väliaikaista sopimusta, jonka pian lakattua hän pääsisi varsinaiseksi osakkaaksi. Ja toivoivat, että hän noin kahden viikon kuluessa saisi asiansa selville Arthur Eschenin kanssa, — luvaten mielellään auttaa sovitteluissa — ja että hän sitten siirtyisi heidän palvelukseensa. Silloin oli nimittäin herra Thielenin matkustettava Kiinaan ja ryhdyttävä siellä toimiin. Ja sitten sovittiin, että Klaus Baas tulee tunnin päästä takaisin. Ja hän lähti.
Kun ovi hänen takanaan sulkeutui, niin hyrskähti valtava ylpeys ja riemu kaiken tuskan ja vihan jälkeen! Mitähän Sanna nyt sanoo! Sanna! Entä lapset! Mitä sanoisivat lapset kerran tästä päivästä, sitten kun tulevat suuriksi! Ja hänen ijäkäs äitinsä! Tätä kannatti jo hänelle mainita! Ja Sannan äiti! Nyt hän oli päässyt asemaan, jossa kelpasi! Oliko hän todella syntynyt Heisterbergissä olkikaton alla ja siellä juossut kansakoulun portaita? Hänen hengityksensä kävi raskaaksi hyrskyvästä riemusta, hänen silmänsä loimusivat.
Sellaisin tuntein hän astui konttoriin, silmissä sama loimu. Arthur Eschen istui pöytänsä ääressä ja Sanna seisoi vieressä, kalpeana, katsellen Klaus Baasia silmät suurina, ikäänkuin varoittaakseen: kuule, älä sinä ole niin kova minun veljelleni! Mutta silloin levittikin Klaus Baasin viha ja julma iva jo rajattoman ylpeyden kiihoittamana siipensä. Sanna tuon puolella! Ja hän lausui ylpeästi ja silmät kylmästi tuikahtaen: "Minä tarjosin Hasselle kontrahdin… meillähän ei ole rahaa… Kai siihen suostut?"
Arthur Eschen nyökkäsi päätänsä.
Sitten Klaus Baas meni pöytänsä ääreen ja jatkoi aivan kylmästi ja sydämettömästi: "Minä eroan Eschenin liikkeestä, Sanna. En voi olla veljesi kanssa saman katon alla."
Arthur Eschen hätkähti ja lyyhähti kumaraan. Mutta Sannapa kimmahti:
"Veljeni ei ole tehnyt mitään kunniatonta! Se oli hänen omaa rahaansa!
Sinulla ei ole vähintäkään oikeutta häntä vielä halveksia hänen
onnettomuudessaan."
"Ei", vastasi Klaus Baas, "mitään kunniatonta hän ei ole tehnyt, — jollei kunniatonta ole se, että hän on neljätoista vuotta veltolla työllä tuhlannut tulot, jotka minä olen työlläni hankkinut — hän on ollut vain tuhma! Niin tuhma, että tekisi mieleni mäiskätä hänen kunnon vaarinsa kuva, joka riippuu tuossa hänen pöytänsä päällä, hänen päähänsä… siinä olisi hänelle kaulusta Jungfernstiegillä teikaroidessaan!"
Arthur Eschen nousi kalman kalpeana ylös, mutta hillitsi itsensä ja sanoi lohduttomana: "Minä menen. Minä lienen veltto ja myös heikko; mutta kunniaton en ole!" Ja Sanna, jota oli murhaavasti solvattu, sanoi silmät vihasta säkenöiden: "Kuule, sinä!? Minä näin heti silmistäsi, kun tulit sisään, että sinä… sinä olet ylpeydestä hullu! Sinä… sinä voit vaikka mitä! Sinä et ole vailla mitään! Sinä olet kaikki kaikessa! Sinä olet taas saanut, mitä halusit! Minä tunnen sinun silmäsi! Älä sinä pilkkaa minun onnetonta veljeäni, kuule! Odota sinä, mitä kerran omista tapsistasi tulee! Sinä… sinä… minä en voi rakastaa enää sinua!"
Klaus Baas kalpeni kalpenemistaan. Hänestä tuntui tällä hetkellä: heistä tulee auttamaton ero! Todellisuuden tajunta meni aivan sekaisin: "Mene vaan veljesi kanssa!" hän sanoi kylmästi. "Jää vaan hänen elätettäväkseen!"
Ja hän lähti konttorista ja laskeusi raskain jaloin portaita, ja oli aivan kylmän tyrmistynyt tunteesta: nyt tuli auttamaton ero! Tämä yhtäkkinen kauhea sanasota! Miten se oli kuohahtanut niin yhtäkkiä! Hän seisattui, selvitääkseen edes yhden ainoan ajatuksen, ja kuuli yläoven kolahtavan, ja meni vaan alas, ja rauhoittui toki sen verran, että saattoi kuulla povestaan äänen: siitä täytyy tulla vielä sopu! Mutta sitä hän ei tahtonut tunnustaa, ja hän tuijotti jäykästi eteensä ja ajatteli: se oli kaiken loppu! Mitä se sanoi? Hän ei voi rakastaa minua enää?! Mutta jos hän juoksee jälestäni? En tahdo! Tuollainen ei ole minun vaimoni! Hän on aina ollut sydämeltään minua vastaan! Aina omaistensa puolella! Hän ei ole minua rakastanut milloinkaan!