Ja hän joutui kadulle ja lähti Jungfernstiegille. Raikas, kylmä länsituuli puhalteli. Hän hengitti syvään ja verkkaan, ja hänen päänsä selvisi jo hiukan, ja hän jatkoi ajatustansa: Miten se tuli niin yhtäkkiä? Olenko minä hullu? Juuri kun olin niin onnellinen? Kun yritys Hassella kävi hyvin! Miksi piti minun raadella vielä hänen veljeänsä? Se on hullua! Mutta Sanna on väärässä… aivan väärässä! Mitä hän sanoi… että minä olen ylpeydestä hullu? Sen hän saa sievästi maksaa! Minä… hän ei saa minua halveksia! Minä en tahdo häntä nähdä… en moneen päivään! Annoin hänen kurottaa jo liian korkealle; nyt hänen täytyy masentua!
Ja hän tekeytyi tyyneksi, ja meni niinkuin sovittu Glockengiesserwallille Hassen luo. Siellä keskusteltiin monta tuntia kontrahdista ja Klaus Baasin väliaikaisesta ja tulevasta asemasta ja nuoren lybeckiläisen palvelukseen ottamisesta, ja sovittiin kaikesta. Mutta koko ajan säkenöi Klaus Baasin päässä sekava ajatus, kuin pääsky silmien editse suhahtaen: Minä ja Sanna epäsovussa! Mitä nyt teen tällä onnella? Mitä nyt tulee!
Ja sitten saatiin toistaiseksi asioista sovituksi ja Klaus Baas nousi ylös. Hasse huomasi, että hän oli kiihdyksissä ja arveli: "Teillä on liian hermostuttava päivä takananne."
Klaus Baas vastasi synkästi: "Oli äsken tiukka sananvaihto lankomieheni kanssa, kuten arvaatte. Vaimoni tuli siihen; se on hänestäkin vaikeaa."
Ja sitten hän lisäsi iloisemmin, hyvillään kun nyt muisti ensimäisen keinon hänen ja Sannan keskiseen pulmaan: "Ikävä, että minun täytyy moisella hetkellä esittää teille tällaista! Minun on huomenna matkustettava, yksityisasioissa, joita en voi lykätä, kahdeksi päiväksi kotipuoleen. Torstai-aamuna olen jälleen paikalla… Olkaa hyvä ja lähettäkää sähkösanoma, jos jotain sattuu, Neumünsteriin Rautatiehotelliin."
Ja hän lähti.
Konttorissa ei hänen käydessään ollut ketään. Hän työskenteli siellä vielä tuntikausia prokuristin kanssa, jonka huoleksi jätti eräitä tehtäviä, mitkä koskivat hänen eroamistansa H.C. Eschenin liikkeestä. Ja kun prokuristi sitten meni pois, niin hän kulki tunnin ajan katkeralla päällä huoneesta toiseen ja ajatteli Sannaa ja hänen veljeänsä, aivan pakahtumaisillaan raivosta ja ylpeydestä: että hän merkitsi kymmenen kertaa enemmän kuin koko Eschenien joukko! Että Sanna ei ollut kunnioittanut häntä milloinkaan, oli vain suullaan julistanut hänelle rakkautta ja arvonantoa! Hyvä, että hän kerrankin saisi vähän nöyrtyä! Aivan oikein: hän matkustaa muutamaksi päiväksi kotipuoleen, kesken vimmattua työn kiirettä. Hänellä ei ollut maailmassa mitään muuta kuin kotipuolensa ja sikäläiset vanhat suhteet.
Ja hän istahti pöydän ääreen ja kirjoitti Sannalle lyhyen kylmän kirjeen, ilmoittaen, että hänen oli matkustettava Heisterbergiin ja että hän on torstaina aamupäivällä jälleen konttorissa.
Sitten hän otti matkalaukkunsa ja lähti yöjunalla pohjoiseen.