Antje Baas oikoi laihalla ja vapisevalla kädellään hameensa ryppyjä, ja katseli avuttomasti ympärilleen ja sanoi: "Niin… niinhän se…"
"Voinko auttaa sinua millään tavoin, äiti?"
Antje Baas pudisti päätänsä: "Minulla on hyvä kaikin puolin, Klaus, se vaan, etten enää tahdo oikein tareta. En tiedä, mikä siinä lie. Ehkä on vika peitossakin. Vanhahan se jo on ja täytteet ovat menneet yhteen kasaan. Kun nukkuu selälleen ja kohottaa vähän polviansa… tehän ennen aina leikitte 'koirankoppisilla'… niin täytteet menevät laidoille ja alkaa paleltaa polvia."
Klaus Baas sanoi ankarasti: "Miksi sinä et ole sanonut sitä ennen?
Sanna hommaa sinulle heti huomenna uuden peiton."
Antje Baas kohotti kauhistuneena kättään: "Eihän toki, mitäs sinä nyt, poika! Mitäs Rikun vaimo sitten sanoo, jos kuulee minun sellaista kertoneen!"
"Minä olen kuin olisin itse vaan huomannut, että peitto on vanha", vastasi Klaus Baas. "Huomenna tulee uusi peitto. Ja varo sitten itseäsi, ellet ota sitä vastaan, äiti! No, entä sitten, äiti?"
Antje Baas vastasi äskeiseen tapaansa: "Ei mitään, poikaseni! Niin kauan kuin olen vielä voimissa ja tulen itse toimeen, niin ei mitään hätää. Viimeistä vuodettani en vaan voi ajatella. Rikun vaimo ei ole suinkaan paha, mutta eihän se sellaisesta." Ja Antje Baas pudisti valkeaa päätänsä. "Enhän minä kuolemaa pelkää, en ollenkaan. Minä olen ollut teille kovanlainen; mutta se oli tarpeellistakin. Teillä oli kaikilla nenä liian kekassa, isälläsi ja teillä kaikilla, ja sinulla pahimmin. Ja onpa Hän, onpa Jumala minutkin aikoinani saanut mureaksi! Ei… kaikkihan on hyvin; minä en kuolemaa pelkää! Mutta viimeistä vuodettani en jaksa ajatella… No niin, onpahan sitä päästy yli ojain ja allikoiden. Eiköhän tuota haudan tuollekin puolle."
Klaus Baas katseli murheissaan ja neuvotonna vanhan äitinsä kasvoja. Hän oli tehnyt niin ankarasti työtä ja pitänyt huolta muista; ja nyt hän kaipasi viimeistä vaatimatonta huomiota ja siisteyttä toisten puolelta. Ja nyt täytyi pojan matkustaa pois eikä voinut häntä auttaa!
"Minä puhun siitä kohta naisväelle", sanoi Klaus Baas. "Totta nyt kaksi nuorta naista kykenee pitämään huolta vanhuksesta."
Antje Baas siveli laihalla, kankealla kädellään pöytää ja hänen huulillaan väreili vielä heikosti entinen pilkallinen hymy. "No, tulepa terveenä takaisin pesääsi", hän sanoi, "ja vie terveisiä Hannalle ja hänen miehelleen!"