Klaus säpsähti, sillä hän itsekin oli juuri ollut samoissa ajatuksissa, ja vastasi: "Jos vain pääsisin, isä, rupeaisin opettajaksi."
Jan Baas oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi sitten: "Jos en enää satu tulemaankaan terveeksi, poika kulta, niin et taida päästä. Äitihän kyllä tekee työtä kuin hevonen, leivän puutetta teille ei toki tule. Mutta sitä hän ei kai jaksa."
Kuin kansamme luja, selvänäköinen poika ainakin Klaus Baas hylkäsi mahdottoman ja sanoi hiljaa: "No jos niin käy, isä, niin täytyy minun ruveta joksikin muuksi."
"Niin, mutta miksi, poikaseni?"
Klaus Baas mietti vähän aikaa ja vastasi: "No sitten minä rupean puotilaiseksi."
"Sen kai äitikin jaksaa", virkkoi isä. "Mutta sinun täytyykin sitten sanoa, ettei sinulla ole opettajan hommiin vähintäkään halua ja että tahdot välttämättä puotiin. Muuten ompelee hän yökaudet, Klaus, tehdäkseen sinusta opettajaa. Tiedäthän sinä, millainen äiti on."
"Kyllä, isä."
"Ehkäpä on parasta kun sanot sen hänelle jo nyt, jossakin sopivassa tilaisuudessa, ja että joudut ripille tulevana pääsiäisenä."
"Kyllä, isä."
"No, sepä hyvä, Klaus."