Hän solahti tiskiltä alas ja sanoi ryhtyvänsä heti toimeen. Kalli Dau lähti hänen kanssaan.
He kapusivat Neuenwallilla ylös erään vanhanaikuisen talon kolme porraskertaa ja jo saapuivat hakemalleen ovelle. Kalli Dau avasi. Kohta kumahti salista luja, kurkkuääninen kysymys: "Kuka siellä?" He vetäysivät varovaisesti ovesta hiukan loitommalle ja Kalli Dau vastasi kovasti: "Juoksupoika."
Sisällä rumuutettiin kai jotain kaappia tai hirmun suurta tuolia. Raskaat askeleet lähenivät, ovi aukesi ja eteiseen astui vanhan puoleinen, tavattoman ruumiikas ja leveä nainen, jolla oli silmälasit lattean nenän alimaisella nipukalla. Hän tähysteli poikia sankojen ylitse ja kysäisi: "Kumpi?"
"Tämä tässä", vastasi Kalli Dau varmana kuin ainakin.
"No, ja mitäs sinä sitten?" kysyi nainen.
"Minä", toisti Kalli Dau, "tulin vaan mukaan."
Laura Morgenstern viittasi leveällä paletillaan alakertaan ja Kalli Dau katosi kuin maan rakoon, sanaakaan virkkaamatta. "Tule sisään", käskettiin Klaus Baasia.
Nainen meni sisään ja istahti mahtavana nojatuoliinsa ja painausi selkä kenoon ja tirkisti tiukasti lasiensa ylitse johonkin, mihin Klaus Baas ei tohtinut katsahtaa, ja tähysteli sitten lasiensa läpi noin neliömetrin suuruiseen, pingoitettuun kankaasen ja sipaisi siihen pensselillään jäykällä kädellä hienon, pehmoisen piirron. Klaus Baasiin katsomatta hän kyseli hänen nimeään, mistä oli syntyisin, ketä vanhemmat, oliko sisaria, kävikö koulua. Klaus Baas vastaili harvakseen ja selkeästi, kunniantuntoisen lujasti ja hieman juhlallisesti. Sillä välin maalari tirkisteli salin soppeen ja sipaisi silloin tällöin kankaasen pehmeän, varovaisen piirron.
Sitten hän kääntyä nytkähti sivuttain ja tarkasti Klaus Baasia tuikeasti. Hyvän aikaa noin tutkittuansa hän sanoi: "Mitäs arvelet, Tuddi? Minun mielestäni voimme häntä käyttää yhden mallina! Katsopas vain tuota oivaa alasaksilaista nenää; ja hänen suussaan on lujuuden vivahdus, jota ei usein tapaa. Ja koko pään muoto: se on hyvää verta." — "Käännypäs tuonne päin", hän sitten jatkoi ja viittasi pensselillään salin soppeen.
Klaus Baas kääntyi ja näki nyt suurella tuolilla, jossa oli korkea, ruskea selkänoja, istuvan noin kaksitoista-vuotisen tytön: sininen, lyhyt hame yllä, pitkät jalat mukavasti ristikkäin, helmassa vanha, paksu raamattu. Pienet kasvonsa olivat tarmokas-piirteiset, — päähän oli pantu musta, olkapäille ulottuva peruukki ja hartioille punainen vaatekappale, joka oli edestä sulettu kultaketjuun liitetyllä vanhalla, isolla rahalla. Hän ei hievahtanutkaan, istui jäykkänä kuin pikku epäjumala, ja katseli Klaus Baasia ja sanoi: "Hän on näöltään kuin muinaisgermaani; mutta välipä tällä; voit häntä kuitenkin käyttää. Sille pitää panna ruskea peruukki ja naamansa se saa viruttaa hiukan pitemmäksi; niin siitä kyllä saadaan yksi. Tietysti, joku pienistä. Tee hänestä Hosea, taikka Micha!"