Suse Garbens katseli vierastaan silmiin ja sanoi: "Ai kuin isä tulee oikein hyvilleen, kun saa kerran teistäkin kuulla. Hän muistelee aina omaisiansa, hän on minullekin monasti puhunut teistä."
Mies töykkäsi Klaus Baasia kylkeen ja sanoi: "Näetkös nyt? Eivätkös tunnu olevan hyviä."
Tyttö kysyi, miten Klaus Baas oli tullut Hampurista ja mitä koulua hän kävi ja oliko hänellä veljiä ja sisaria, kysyi hilpeästi ja vilkkaasti ja katseli poikaa aivan läheltä kuin aikoen suoraa päätä kapsahtaa hänen kaulaansa. Klaus Baas vastaili kartellen ja arasti.
Kylän päässä he hyppäsivät rattailta ja kulkivat pitkin kylän kaunista raittia ja tulivat kirkkomäelle ja tyttö huudahti: "Tuolla me asutaan!" Hän osoitti komeaa olkikattoista rakennusta tuuhean lehmustarhan keskellä. Klaus Baasin sydän jyskytti aivan kuuluvasti. Hän ajatteli: Nyt se tulee! Tietysti se pappi kuin ainakin sanoo hyvin vakavasti: No, poikaseni, mitäs on asiaa? Ja silloin hänen on kerrottava, ja hän kertoo tarkalleen kaikki: sillä tolalla on nyt asiat; äitini on kovassa pulassa noista kuudestakahdeksatta markasta.
He tulivat pappilan suureen, pimeänlaiseen eteiseen. Tyttö heitti tottuneen huolimattomasti hattunsa pöydälle ja huusi: "Isä, jätä sinä nyt se tyhmä lehden tutkiminen taas, tulepas tänne! Arvaapas, kuka täällä on!"
Rovasti kepsutteli mukavasti ovelle, hän oli vielä nuoren näköinen mies, pehmeä, ruskea huopahattu takaraivolla. "Sinä tietysti luulet", jatkoi tyttö, "että se on joku papinkirjan hakija! Eipäs! Tai että joku on muuttanut kylään ja hän on niitä, mutta eipäs! Tai että se on joku hassu, joka tulee vahingossa tänne kuin viime viikolla se paimenkoira. Eipäs! Hän ihan aikoi tänne, hän on meikäläisiä… No, näetkös nyt, mitä siitä lehden tutkimisesta seuraa, ethän sinä tunne häntä edes näöltä! Sinä olet ennen ylioppilaana tanssittanut hänen äitiään; sitä, joka oli silloin niin ylpeä ja mörökölli? Ja sitä, jolta sitten kysyit hänen nimeään? Ja sitä, joka olikin sitten sinun serkkusi? Muistatkos nyt?"
"Suse!" huudahti pastori, "ihanko se on totta! Onko hän Antje Baasin poika?! Poika, sinun äitisi on kunnon ihminen! Ja sinun isäsi on kunnon mies! Minä olen nähnyt heidät vain kerran eläessäni; mutta muistan hyvin heidät, ja minä olen monta kertaa heitä kuulustellut! No sepäs on hauskaa, Suse! Tulkaa, mennäänpäs nyt kohta illalliselle! Se nyt oli hupaista, sellaista pöytäseuraa!"
Suse tarttui nokkelasti Klaus Baasin käsipuoleen ja vei hänet ruokasaliin sekä toi tuolin ja asetti lautasen hänelle oman paikkansa viereen ja tarjosi hänelle leipää ja kaatoi maitoa ja painoi kauniit, verevät kasvonsa aivan häntä lähi ja puheli ja katseli. "Katsopas isä", hän sanoi, "miten kaunis tukka hänellä on? Ja hän on aivan samankokoinen kuin minä."
"Niinpä on", sanoi isä, "vaan katsopas, miten siistit ja kauniit vaatteetkin hänellä on. Enkös olekin aina sanonut, että ne ihmiset, hänen vanhempansa, edistyvät tässä maailmassa? Jo täällä kylässä ne vaurastuivat. Ja kun minä sitten tässä viime vuonna sattumalta kuulin, että he muuttavat Hampuriin, niin heti minä sanoin: Ne ihmiset ne siellä edistyvät! Sillä kunnon ihmiset edistyvät Hampurissa aina! Se on vanha totuus, se."
Suse katseli Klaus Baasia hellästi, vaipuneena hänen onnensa ihanteluun, ja kysyi: "Onko teillä puutarha, suuri vai pieni?"