Samassa tuli päällikkö konttoriin. Ja Hanssen pyysi seisovalta jaloin ja vakavasti hiukan puhella hänen kanssaan. Hetken päästä hän palasi päällikön huoneesta ja sanoi matkustavansa kahden viikon kuluttua; ja kehui päällikköä hienoksi mieheksi.
Prokuristi, joka muuten oli hyvin ystävällinen ja sävyisä mies, tuli moisen hyvän työmiehen menettämisestä tavallista hermostuneemmalle päälle. Liikkeen saarimailla olivat rotat ilkeänä viljelysten vaivana ja niitä oli pitkät ajat koetettu hävittää. Sinne oli lähetetty muutamia kuukausia sitten myrkkyä ja pyydetty toimittamaan pääkonttoriin pari kuollutta rottaa, jotta nähtäisiin, miten myrkky oli vaikuttanut. Nyt olivat ne rotat tulleet, mutta aivan pilalle mädänneinä. Siitä oli nyt prokuristi harmissaan ja murahti viimein, että Klaus Baas oli, "niinkuin tavallisesti", varmaan jättänyt jonkun lauseen kirjeestä pois, joten lähettäjät eivät olleet tienneet panna rottia ilmanpitäviin laatikkoihin.
Klaus Baas kalpeni, ja ajatteli: "Kas niin, se on selvä! Minä en pysty mihinkään! Senhän tiesin! En mihinkään!"
Kulonpolttaja oli niin hyvillään oivasta päätöksestään, että rauhoitteli: "No heittäkää nyt tuo rotanraatonne, herra Wallis. Katsokaa sen sijaan ikkunaan, kuinka ihana ilma on!"
Heini Peters huikale otti pulpetinlaatikosta paketin sinisiä silkkinenäliinoja ja näytteli niitä virkaveljille. Karl Eschen ei ollut yleisestä tuulesta millänsäkään, työskenteli vain hartaasti ja uutterasti kuin tavallisesti. Ja näyttipä katsahtavan silloin tällöin erityisen ystävällisestikin motkottelevaan prokuristiin.
Ne katseet läikähyttivät Klaus Baasin harminmaljan yli laitojensa. Hän kohautti päätänsä ja vastasi silmät hurjasti säkenöiden: "Teidän syytöksenne on tuulesta temmattu, herra prokuristi, sen tiedätte itse! En viitsi vaivata päällikköä asialla. Otan siksi tällä kertaa syyn niskoilleni."
Prokuristi piti suunsa, ja painui työhönsä. Toiset koettivat poikaa rauhoittaa: "Mutta miksi noin tulistua… eihän tuossa nyt mitä pahaa!" Karl Eschen nykäytti moittivasti olkapäitänsä. Klaus Baas painoi päänsä kumaraan ja kyyneleet samentivat hänen silmänsä. Hän ajatteli: "Siihen se nyt meni. Et pysty mihinkään ja olet naurettava. Ja sinua on vielä kohdeltu halpamaisesti ja väärin."
Kun hän sitten työstä päästyä laskeutui portaita alas, hän kuuli yhtäkkiä takaansa Karl Eschenin äänen. Klaus Baas pysähtyi hämmästyneenä ja onnellisena ja kuunteli pää kumarassa, mitä ihailtu hänelle sanoi. "Aioin vain vähän puhua teille", alkoi Karl Eschen. "Ei teidän pidä liikaa pahastella prokuristille. Ei ole näet helppoa pitää huolta numeroista päivät päästänsä, monet Herran vuodet. Nähkääs, Hanssenhan on pohjaltaan oikeassa: luonnon mukaisesti meidän elämämme pitäisi vieriä päiväpaisteessa ja sateessa, metsäretkillä ja kalamatkoilla, seikkailuissa, sylipainissa, — ja nyt olemme kuin nuo kierot pilarit pimeässä porraskäytävässä. Siksi tekee kahlittu luonto välistä kapinan, ja puhkeaa ilmi niin sanottu ammattiraivo. Että te olette ahkera ja tunnollinen ja että hyvin ymmärrätte toimenne ja että teistä kerran tulee oivallinen liikemies, sen prokuristi tietysti tietää, niinkuin te itsekin."
Klaus Baas lehahti tulipunaiseksi onnesta. "Minä olen hyvilläni", hän sanoi liikutuksesta vapisevalla äänellä, "kun te sanotte niin… Te, niin kelpo mies."
"No niin", hymähti hieno nuorukainen välinpitämättömästi, ja kuitenkin imarruksesta mielissään, "puolen vuoden päästä minä menen Englantiin. Jos teette työtä yhtä tunnollisesti kuin tähän asti, niin ennustan, että pääsette seuraajakseni. Heini Peters ei paikkaani tarvitse. Ja olihan minulla vielä muutakin: kuulitte kai, että kehoitin Hanssenia harjoittamaan jotakin urheilua ja pyysin häntä lähtemään soutelemaan kanssani. Teidänkin tulisi ajatella asiaa; se raikastaa ihmistä. Älkää menkö mihinkään yhdistykseen, se tulee liian kalliiksi teille. Mutta vuokraisittepa silloin tällöin veneen, soutaisitte itsenne oikein virkeäksi."