Klaus Baas ihmetteli ja kysyi: "No kuinka sinä sitten annat minun itseäsi suudella?"
Tyttö vastasi: "No, eikö nuoret saisi sitten suudella kun tahtovat? Eivätkö Hampurin tytöt sitä tee? Sillä sehän on niin suloista. Ja kuinka voi oppia toisiaan tuntemaan, ellei ole kahden kesken ja suutele toisiaan? Kas sellaisia me täällä olemme kaikki. Jotka sitten voivat, menevät pitemmälle ja naimisiin; toiset taas eroavat ja hakevat uuden lemmityn. Kuinka voi mennä naimisiin, jollei ole vähintäin vuoden sitä ennen suudellut ja toisiaan tutkinut?"
Klaus Baas vannoi tuntevansa Jesin kokonaan ja rakastavansa häntä kuollakseen. Mutta tyttö pudisti vain lempeästi, suloisesti päätään ja painautui mukavammin hänen kainaloonsa ja vastasi: "En lupaa mitään, en mitään. En edes huomiseen päivään, semmin viikoksi, puhumattakaan vuosista. Voisihan käydä niin, etten sinusta pitäisikään ensi kerralla tai ettet sinä pitäisi minusta. Älä siis vaadi sellaista." Ja hän kurotti suutaan suudeltavaksi ja otti hänen hyväilynsä vastaan hurmaavan rauhallisesti ja kirkkaasti, herttaisen arkana ja lempeä janoten.
Kultaisen hetken kuherreltuansa lausui Klaus Baas: "Kuinka sinun kätesi ovat pehmoiset! Etpä taidakaan, vekkuli, tehdä työtä? Taitaa olla ainoalla tyttärellä kotona liian hyvät päivät, taidat olla liiaksi hemmoteltu."
Tyttö vakuutti, katkeavin sanoin, sillä Klaus Baas suuteli häntä yhtä mittaa, että hän oli työssä kaiket aamupäivät ja usein iltapuoletkin; hän puhdisti itse huoneensa, ja viimeksi eilen hän oli polvillansa luutunnut sen permantoa; ja hän hieroi kättään Klaus Baasin käteen, jotta toinen huomaisi kuinka hänen kätensä oli karkea. Ja kun Klaus ei tahtonut uskoa ja sanoi vain, että hän oli liiaksi hemmoteltu eikä osannut muuta kuin suudella, niin Jes nosti helmojansa ja antoi Klaus Baasin sivellä karkeita polviaan ja kehui: "Eikö nyt ole totta?" Ja sipaisi sitten helmansa alas.
Sellaisesta tuttavallisuudesta Klaus Baas huumautui ja tahtoi enempää ja alkoi suudella hänen poskiaan ja silmiään hurjemmin ja koetti viekkaasti hänet voittaa ja avasi hänen valkean pitsikauluksensa. Mutta samassa iski tyttö hampaansa hänen oikeanpuoleiseen silmäkulmaansa ja hyppäsi ylös ja oikoi vapisten hihansa ja helmansa ja meni ulos.
Klaus nousi kauhistuneena ja onnettomana ylös ja kiiruhti hänen jälestään ja kulki hänen vieressään, tohtimatta sanaakaan virkkaa. Ja pihalla Jes käski soinnuttomalla äänellä valjastamaan hevoset ja hakemaan veljeään, joka tulikin heti.
Sitten tyttö istahti jälleen keskeen ja tempaisi vihapäissään ohjakset käsiinsä ja lasketteli kautta katujen raikkaasen pimeään yöhön, niin että rämisi. Klaus Baas huomasi hänen jäykästä, korskeasta asennostansa, että vielä oli leikki kaukana; ja hän oli hiljaa kuin hiiri. Mutta veli, joka oli kaiken päivää astellut aurankuressa, oli uupunut ja torkahti pian uneen.
Hevoset ravasivat yksinäisellä, supisuoralla maantiellä tasaisesti ja reippaasti, ja kun tyttö siinä sai lepuutella silmiänsä öisten vainioiden hämärässä — mustan metsän reunan takaa kajasti jo aamu — niin hänen sielunsa jännitys laukesi ja samoin hervahti ruumiskin ja hän lausui jotakin Klaus Baasille.
Silloin sanoi Klaus olevansa niin pahoillaan käytöksestään; mutta tyttö katseli vain tien viivaan ja vastasi tyynesti: "Se ei ole ollenkaan tarpeellista. Te miehet olette sellaisia mitä olette — ja jos ette olisi, niin emme kai teistä yhtään pitäisi. Minua suututti vain se, että sinä koetit pettää minua. Jos olisit sanonut sen suoraan, niin ehkä olisin antanutkin… Ei… et saa nyt…. minun täytyy pitää vaari hevosista."