Kantajat, joita seisoskeli siinä lähellä, huomasivat hänet ja tulivat miestä katselemaan. Erästä heistä miellyttivät nuo nokkelat silmät, joilla poika uutta ympäristöänsä tarkasteli, ja hän virkkoi: "No, ei taida olla hullumpi siinä istuskella!"
"Ei ole hullumpi", vastasi Klaus vanhanvakaasti kuin maalaispoika ainakin.
Miehet myhäilivät ja kysyivät: "Mitäs kirjoja ne nuo on, allasi?"
"Erinomaisia kirjoja", vastasi Klaus totisesti, ikäänkuin mitä pulskia, kauniita hevosia arvostellen.
"Taitaa tulla kirjamies sinusta?" kysyivät toiset.
"Ka mikäs", vastasi Klaus, "kun pystyisi pää", ja katsoi totisena miehestä mieheen.
"Mikä sinun isäsi on?" he kysyivät.
"Työmies", vastasi Klaus.
Silloin erään sydäntä liikutti ja hän silitteli ripeästi pojan päätä ja sanoi: "No tulepas sitten senaattoriksi, eiks niin?"
Klaus nyykäytti totisesti päätänsä, ja miehet menivät hymyillen pois.