"Niin", vastasi tyttö, "kukapas muu? Minähän teen kaikki työt. Pitäisikö minun odottaa sinua illalliselle, kunnes sinä suvaitset tulla kadulta kävelemästä?!"
"Pane mieleesi se: illalliselle!" huusi Kalli Dau… "Oikeinko te syötte illallista?"
Tyttö suuttui ja sanoi: "Pidä sinä vaan huoli, että menestyt koulussa. Mahasi minä kyllä täytän!… Eikä minulla tässä ole aikaa…" Ja hän meni.
Kalli Dau tarkasteli vielä koppiansa ja sanoi jo tyytyväisempänä: "No, sitä myöten on nyt kaikki reilassa. Mutta minkä tähden se katsoo minua noin yläkantaan, halveksii, senkin peto!"
Sitten he menivät jälleen portaita myöten eteiseen ja näkivät tytön siellä vetämässä päällysjakkua ylleen. Klaus Baas auttoi kohteliaasti ja kysyi, minne matka? Tyttö sanoi menevänsä ensin erästä tuttua hakemaan ja sitten Friedrichsin ravintolaan tanssiin. Eivätkö he tahtoisi tulla mukaan?
He olivat tietysti valmiit.
Sitten noustiin pääkadulle ja ravintolaan ja astuttiin tarjoiluhuoneen kautta saliin. Ovella tapasi Kalli Dau erään tutun, joka oli käynyt jo pari kuukautta merimieskoulua, ja hän uteli tutulta otsa rypyssä minkä mitäkin kouluasioita. Klaus Baas tanssitti sillä aikaa Mariechenia ja suositteli hänelle ystäväänsä. "Teidän tulee ajatella", hän sanoi, "että hän on seitsemän vuotta ollut aina matruusina, eikä koskaan perheessä. Hänellähän ei näet ole vanhempia."
Mariechen kuunteli häntä tarkasti ja tähysteli tanssijoita ja yhtäkkiä hän purskahti nauruun: "Katsokaas tuota seivästä tuolla, no kylläpä hänkin muka tanssii! Tuo hoikkakinttu, joka sätkähyttelee niin hassusti… Sääret kuin hiilipihdit, ja itse mies tulipunainen."
Klaus Baas katsoi ja tunsi tanssijan, huusi nimeltä ja viittasi luokseen. Heini Peters seisattuikin ja huippasi sileätä permantoa pitkin ystäväänsä kohti, takin helmat huiskien, käsikynkässä pieni, hento tyttö, jonka piippasaksilla käherretty ruskea tukka pörrötti leveänä kuin heinäruko. Nuorukaiset eivät olleet nähneet toisiaan vuosikauteen. Nyt Heini Peters esitteli heille Ellansa ja tämä alkoi hiukan kopeilevasti jutella minkä mitäkin Mariechenin kanssa, ja sillä välin supatti Heini Peters Klaus Baasille: "Minä olen iloissani, että tutustuitte tähän. Mikä hurmaava neito! Minä olin äskettäin kaksi tuntia hänen kanssaan Ohlsdorffin hautuumaalla… Pyhiä hetkiä, veli Baas! En ole koskaan tavannut ihmistä, joka käsittäisi niin syvästi sellaisen paikan pyhyyden ja kauneuden kuin hän."
Klaus Baas, joka oli viime vuotensa viettänyt terveitten, reippaiden ihmisten parissa ja oli muutenkin kehittynyt loitolle Heini Petersistä, kysyi häneltä hiukan kylmästi ja halveksuen, miksi hän ei ollut Englannissa, vaikka oli sinne halunnut?