Siten puheli hän ja teki huomautuksiaan ja otti hänen sieluaan kädestä ja johti sitä vilkkaita, eloisia katuja ja ihaniin linnoihin iloisten ihmisten keskelle ja tuuletutti häntä suurkaupungin ilmalla. Andrees pysyi vaiti.
Silloin astui Frans äitlneen huoneeseen. Ja kun Lena kääntyi katsomaan, kuka sieltä tuli, ja hiukan kumartui syrjään, tuli hän nojautumaan kiinteästi Andreeksen olkaa vastaan. Sisarukset vaihtivat keskenään nopean katseen.
Frans Strandiger astui huolettomasti Andreeksen luokse ja oijensi hänelle erään paperin. "Asianajaja on kirjoittanut vuokravälikirjan toivomuksiesi mukaan. Minusta voisimme nyt jo sopia asiasta."
Andrees kumartui suurten paperiarkkien ylle. Taaskin hipaisi Lenan pää hänen poskeensa.
Sitte alkoivat he puhella. He puhuivat äänekkäämmin, rauhallisemmin ja huolettomammin kuin tavallisesti. He juttelivat kuin ihmiset, jotka neuvottelevat vähäpätöisistä sivuseikoista. Vanha rouva asteli rivakasti edestakaisin, mutta hän ei astu kertaakaan toiseen huoneeseen, vaikka ovi onkin selkosen selällään, ja vaikka se muutoin on hänen tapansa. Hän käy kiivaasti edes- ja takaisin, edes- ja lakaisin, kädet selän takana ristissä. Kun tuo paperi nyt vaan on allekirjoitettu, niin on Frans täällä vuokraajana, myöhemmin ehkä omistajanakin: Andrees lähtee Lenan kanssa Berliiniin, ja kaikki on hyvin. Hän on kokenut kovia vuosia. Yksin Andreeksen korkeat asuntomaksut ja hänen veljensä, erään iäkkään vanhanpojan vuotuiset raha-avustukset ovat jotakuinkin pitäneet yllä Berliniläistä taloudenpitoa, mutta se on ollut vaan tyhjää ulkokorua, vaivaista, paperikultaa! Raskaita vuosia ne! Mutta nyt on muuttuva toiseksi.
"Olen kirjoittanut kaksitoista vuotta vuokraajaksi", sanoi Frans.
"No niin ja! Jos on mieleemme, niin voimmehan sitte pidentää vuokra-aikaa."
"Ja äidillesi ja sinulle jää koko yläkerros, sekä yhdet vaunuvaljakot.
Lähemmin on siitä tässä viidennessä kohdassa."
Andrees istui pöydän ääressä, nojasi päätään kädellään ja katseli kynänvartta, jolla hän oli seurannat rivejä paperilla, ja ihmetteli, kuka oli lykännyt hänen käteensä tuon siron kapineen, joka oli kuin nuoli.
"Se on minun kynänvarteni!" sanoi Lena ja nyökäytti päätään hänelle.