"Sen teen tyttöseni!" Peter Nahwer astui pois sängyn viereltä ja imi piippuaan. Thiel eukko viittasi suurella kämmenellään hänet luokseen ja sanoi hiljaa, luoden häneen tuiman silmäyksen: "Sinä teet minulle ihan samallaisen arkun kuin Thomählillekin. Kaikki vuodet olen rinnan hänen kanssaan mennyt ylös kartanoon. En tahdo olla huonompi kuin hänkään. Kuuletko?"
Vuoteen vierellä seisoi nyt eräs toinen naapuri. Matalalla, heikolla lapsen äänellä kutsui hän heitä, ja he tulivat kohta ja puhuivat hiljaa ja kumartuivat vuodetta kohden ja palasivat takaisin ja sanoivat toisilleen: "Nyt hän ei enää kestä kauan", ja hän kuuli sen ja odotti loppuaan.
Maria Landt seisoi vuoteen jalkapäässä, nojasi tummaa päätään vuoteen päätylautaa vastaan, silmänsä olivat tulvillaan kyyneliä.
Silloin aukeni ovi, ja sisään astui Ingeborg. Hän meni suoraan sisarensa luokse ja sanoi: "Kuule… Andrees on allekirjoittanut vuokrasopimuksen, talo on vuokrattu."
Tuli ihan hiljaista tuvassa.
Sitte kuului joitakuita matalaäänisiä, tyyniä huomautuksia: "No. niinhän siis! Nyt ei Eschenwinkel enää seiso kauvoja!"
"Mitenhän käy nyt meidän?"
Sairas käänsi katseensa Mariaan. "Minua ei enää koske mikään. Minun työni talossa on päättynyt. Sinä sanoit aina, että hän olisi hyvä ihminen."
"Sitä hän onkin. Mutta toiset ovat puheillaan saaneet hänet hämmennyksiin."
"Sinä voit vaikuttaa enimmän häneen. Sinä voit kääntää kaiken vielä hyväksi. Älä unhota sitä. Minä… minä tahdon ajatella jotain muuta, nyt… On aika jo. Lapset… Maria, rukoilisitko sinä? Mutta korkealla äänellä. Minusta on, kuin en kuulisi enää. Mutta vilpittömästi, Maria, sinä tiedät, kuinka asiat ovat."