Ja livahti pois.
"Tule tänä iltana vielä tänne", huusi Heim hänen jälkeensä. "Minulla olisi vielä jotain puhuttavaa kanssasi."
Hiukan vielä suunniltaan meni Heim kyökkiin. Alkoi jo hämärtää.
Siellä istui pikku-Fritz puupenkillä lieden ääressä, hänellä oli kädet taskuissa, ja polvet koukussa allaan ja katseli hän paksun pannukakkua, joka paistua porisi pannussa. Näki tuossa matalassa tuvassa ainoastaan avoimessa takassa palavan tulen ja sen yläpuolella avoimen mustan takka-aukon, sekä Fritz Wittin kirkkaat silmät, joissa myöskin kiilui tuli.
Hän ei kääntänyt pellavapäätään valkeasta, kun hän kuuli Heimin tulevan, hän virkkoi ainoastaan; "Se pitää kääntää, muuten käryy se!"
Heim älysi kohta, että oli todellakin vaara käsillä: Ei ole veistä missään.
"Veistä? Ei siihen veistä tarvitakkaan! Kierauta se ympäri vaan!"
Heim katseli arasti pannua kohden. Tuollaiset tehtävät saivat hänet aina neuvottomaksi, eikä hän suuresti luottanut itseensä semmoisissa. Mutta silminnähtävä vaara pakoitti hänet toimimaan.
"Varo nyt! Nyt se lentää!"
Pannukakku lensikin pannusta kuin villihanhi ja ylös pimeään savupiippuun. Molemmat kurkistivat sen jälestä. Heim seisoi suu auki ja pannu kädessä valmiina ottamaan asianomaisesti vastaan, kun pannukakku suvaitsisi palata. Mutta se ei palannut Fritz Wittin silmissä rupesi mustenemaan.