Ingeborg taivutti päätään taaksepäin ja katsahti häneen, ja Andrees näki, kuinka syvään hän veti henkeään.
Hetken perästä tarttui myrsky taas voimakkaammin häneen, tempoi hänen pukuaan ja heitti jokaisen vaatesiekaleen hänen jäseniään vastaan, myrsky vinkui ja turjutti ruumiissaan ja sielussaan, ja järkytti sielussaan hereille ajatuksia, jotka siihen asti olivat nukkuneet ja levottomasti uneksuneet sen jossakin nurkassa.
"Oletko mieltynyt astumaan näin kanssani?"
"Minne menemme sitten?"
"Aina eteenpäin, Ingeborg! Tämä on ensimmäinen iloinen hetkeni kotona.
Etkö pelkää? Etkö väsy?"
Ingeborg naurahti kovaan ja katkerasti. "Minä en pelkää, mutta…" ja hän ojensi nyrkkiin puristetut kätensä eteensä, ja hampaansa kilahtivat avuttomassa vihastuksessa yhteen.
Silloin tunsi Andrees, että tämä rinnallaan oli häntä lähinnä. Harsot ratkesivat rikki, sumut väistyivät, aukeni portteja, hänelle pilkoitti kaukaisuudessa taaskin tie ja toivo.
"Mitä pitää minun tehdä?" huudahti hän.
"Mitä tahdot…?"
"Maria sanoo: täytä Jumalan tahto, Magdalena sanoo: täytä minun tahtoni."