"Kanavaan? Mitä sinä pulun? Olehan toki hiljaa!"
Ingeborg myrskysi ulos viileyttääkseen vihan ja rakkauden tulistamaa sydäntänsä raikkaassa kylmässä talvi-ilmassa. Hän oli kaksi kertaa astellut koululle asti, sitte laitti hän ylös hiekkatielle Nummitaloa kohden.
Heim Heiderieter istui kirjoituspöytänsä ääressä päälaki kammattuna niin sileäksi, kuin ei ikinä ennen, ja kasvot niin vakavina, kuin ei ikinä ennen. Vasemmalla hänestä oli pöydällä useita holsteinilaisia historiakirjoja avoiminaan päällekkäin, oikealla oli arkki paperia, jolle oli kirjoitettu rinnakkain kaksi numerosarjaa, ylhäältä alas. Pitkät säärensä pöydän alla, lujasti tuettuina seinää vastaan, laskeskeli Heim omaisuuttaan, vasemmalla olivat vastattavansa, jotka velkakirjoihin merkittyine velkoineen olivat kylläkin tarkalleen laskettavissa, oikealla vastaavansa, joiden arvoa huoneissa, pelloissa, rahassa ja omaisuudessa ei ollut niinkään helppoa määritellä. Vihdoin viimein, monen päännyökkäyksen ja monen: Noh jaa! noh jaa'n jälkeen, vähensi hän velkansa omaisuudesta pois.
Jäi neljätoistatuhatta markkaa omaisuutta.
Nyt istui hän ja katseli epäröisiin mietteisiin vaipuneena loppusummaa. Sitte piirusti hän summan viereen paperille kasvot, jotka hiukan muistuttivat hänen omiaan. Kasvot siinä olivat ainoastaan hieman pitemmät ja saivat sentähden hiukan tuhmanilmistyneen ilmeen, eivätkä hiukset olleet kiharat, vaikka semmoiset ovat hyvin helpot piirtää, vaan nousivat ne suorina ylös päästä, joka tosin on vielä helpompi piirustaa.
Kun Ingeborg välittämättömällä tavallaan ilman kolkutusta tuli saliin, jäi Heim yhä istumaan kumaraan ja kuunteli hänen kertomustaan.
"Mitä arvelet tästä?"
"Minäkö? Minäkö? Katsos!" sanoi hän, ja katsoi häneen suurin hämmästynein silmin ja osoitti sitte tuota törröillähiuksin seisovaa kuvaa: "Kenen luulet tuon olevan? Se olen minä! Minä juuri! Tuommoiselta näytän sisältäni!"
"Herra varjelkoon!"
"Ja minun pitäisi vielä huolehtia toisista ihmisistä? Minä olen tärvellyt koko jutun, koko elämäni. Olen lukenut enemmän kuin kymmenentuhatta markkaa itseltäni!… Niin mukavasti kuin voisin elää täällä! Niin hupaisaa olisi täällä. Mutta velat! Velat!"