Kun he kumpikin olivat tulleet seurusteluhuoneeseen, silitti Maria useampaan kertaan kädellään otsaansa ja sanoi: "Täti Strandiger ei vieläkään tiedä mitään siitä, että talo on vuokrattu. Ja nyt tämä kihlaus? Tiedätkö, Ingeborg, mitä Andrees aikoo: sinunhan pitäisi tietää se?"
"Minä en tiedä mitään."
"Tämä tulee olemaan kova isku tädille."
"Andrees on syypää kaikkeen tähän onnettomuuteen."
Maria kääntyi pois ikkunasta ja katseli pitkään ja tutkivasti sisartaan silmiin.
Silloin kohosi Ingeborgin kasvoille hitaasti tumma puna, ja hän antoi silmäinsä vaipua maahan.
"Ingeborg!" sanoi Maria hiljaa, "sinun pitää aina, aina seistä Andreeksen puolella, eikä teeskennellä, kuin et pitäisi hänestä. Siitä on jo syntynyt paljon onnettomuutta. Hän ottaa kaiken niin raskaasti, ja on mietiskelijä, eikä pääse selville itsestään. Seiso sinä uskollisesti hänen sivullaan, Ingeborg. Sano hänelle: minä olon sinun toverisi. Silloin on hän huomaava, mitä sinussa on. Älä sinä jätä häntä. Ingeborg!"
Ingeborg kääntyi poispäin ja lähti huoneesta.
* * * * *
Seuraavana aamupäivänä, maanantaina tuli lääkäri. Hän ei pitänyt vanhan rouvan tilaa mitenkään vaarallisena, arveli, että ikkuna, jonka vierellä hän oli istunut, ei ehkä ollut tarpeeksi tiivis, ja että hän sentähden oli hiukan vilustanut itsensä. Hän puhua laverteli pitkät jonot, antoi joitakin määräyksiä lääkkeistä ja lähti. Vanha sokea rouva oli istuallaan vuoteessaan, oli kovin hyvillään uskollisesta huolellisesta hoidosta, ja vilkastuneena Jääkärin käynnistä, johon hän suuresti luotti, jatkoi hän juttelua vielä hänen lähtönsä jälkeenkin.