"Kuulehan, lapseni, koska lähtee Frans Strandiger omaisineen oikein pois. Siitähän on muodostunut oikein pitkä vierailu."
Maria vaikeni.
"En saa siedetyksi Hobookenia. On omituista, että Peter Strandigerin molemmat lapset ovat luonteeltaan Hobookenia. Hobookenit ovat kovasydämisiä. Olen aina pelännyt Ingeborgin puolesta, että hän rupeisi pitämään Fransista, heillä oli aiemmin, kun he vielä olivat lapsia, paljo yhtäläisyyksiä, ja on vieläkin. He olivat aina niin vallattomia ja ilkkuivat sinua ja Andreesta, muistatko vielä? Kysyin tässä tuonnoin häneltä: 'Ingeborg, kuinkahan on välinne Fransin ja sinun kanssa? Leikitteköhän vielä piilosta toistenne kanssa, kuin ennen muinoin jalavain alla?' Mutta hän vastasi: 'Täti! Enhän siedä katsoakaan häneen! Hänessä on jotain semmoista niin rajua. Siihen en koske!' Siten sanoi hän. Ikävä kyllä, en voinut nähdä, punastuiko hän. Sanohan, lapseni, ettekö te molemmat, sinä ja Andrees, jo pian mieti häitä?"
Silloin nousi Maria ylös ja tarttui värähtelevin käsin Uuteen Testamenttiin: "En ole vielä lukenut sinulle." Ja hän alkoi lukea evankeliumia. Ja lukiessaan valtasi taaskin hänet lohduton synkeä hämmennys, ja kasvonsa menivät kalpeiksi. Pakahduttavan tuskallisen sydämenkolkutuksen ahdistamana oli hän joka hetki hypähtää ylös. Yht'äkkiä kirkahti hän ikäänkuin ihminen, joka on palavassa rakennuksessa, eikä löydä ulos, ja nyykähti vuoteelle.
YHDESTOISTA LUKU.
Tiistai-iltana muuttui ilma. Ylhäältä, jossa se kaiken päivää oli ajellut edellään harmaita pilviä, laskeutui maanpinnalle leuto voimakas länsituuli ja muutti kahdessatoissa tunnissa koko maan näön. Se tuli kuin Anna Witt, kun hän viime vuonna, kun hän vielä oli reipas tyttö, tuli huoneeseen huisku, luuta ja tomunpyyhin kädessään. Muutamassa tunnissa oli kaikki lakaistu j% puhdistettu. Keskiviikko-aamuna oli ainoastaan siellä täällä ojissa lumisiekaleita. Kanava oli ihan sula, ja loiskui pienissä iloisissa laineissa. Koko maisema oli yhtenä yönä pesty ja puhdistettu, ja katseli siistein raikkain kasvoin aamua.
Tiistai-iltana sattui vuokraajan kirjoitushuoneessa kiivas kohtaus. Andrees tuli sinne, ja ilmaisi jyrkillä sanoilla ylenkatseensa ja vihansa. Kuuli uloskäytäville ja ulko-ovelle asti, kuinka hän sanoi: "Olet valehtelija ja kunnoton mies!" Mitä hänelle vastattiin, sitä ei kuulunut. Frans ei puhunut paljoa. "En ole mikään uneksija kuin sinä ja Heiderieter. Te ryömitte, minä astun. Minä tahdoin päästä herraksi ja isännäksi, siksi vuokrasin tämän tilan. Tahdoin pysyä herrana, siksi tein Marian morsiamekseni. Sinä olet vapaasta tahdostasi vuokrannut talon minulle, hän on vapaasta tahdostaan myöntynyt pyyntööni."
Koko se aallokko, joka puhkesi esiin kirjoitushuoneessa, myrskysi ja kuohui neidon sydäntä vastaan, joka oli liika heikko kestämään semmoista hyökkäystä.
Ensinnä tuli Anna Witt. Hän seisoi avoimessa ovessa, ja tuijotti
Mariaan, eikä tietänyt, kuinka hänen piti puhua.
"Minä olin hänelle hyvä", hyrskähti hän itkemään, "hänelle, Frans
Strandigerille!"