Tyttö kohautti olkapäitään ja sanoi: "Tuommoistako sinä kuvittelet?"
"Olen elänyt sen! Aivan todella elänyt!"
"Sinäkö?" sanoi tyttö. "Veijari sinä olet? Nytpäs pääsin selville sinusta!" Hän nojautui taas taaksepäin, ihan pitkäkseen, ja räpytteli silmiään auringon valoa vastaan, joka pujotteli viistoon koivulehvikön välitse. Poika istui hänen edessään vaan ja katseli -häntä.
"Ennenkuin lähdet", sanoi hän, "pitää meidän vaihtaa lahjoja! Tiedätkö mitä? Semmoisia vaihtoivat ne muinoin aina."
"Mutta minullahan ei ole mitään."
"Sinun pitää nyt tuumia jotain."
Tyttö katsahti häneen mietteissään, sitte taivutti hän suruisan näköisenä päätään hiukan syrjään ja sanoi: "Nyt pitää minun nousta, pitää lähteä."
"Jää nyt vielä!"
"Minä olen jo jäänyt tunnin matkan jälille toisista. Oh. kunpa taas saisin palata kotiin!"
"Kirjoitatko minulle, kun olet kotona? Minun nimeni on Heim
Heiderieter."