Sunnuntaiaamuna, lähtöpäivänä oli pieni kirkko täytenään väkeä, sillä tiedettiin, että muuttajat tänään tulisivat pyhälle ehtoolliselle..Samoin tiesivät kaikki, että pastori Frisius tänään pitäisi erikoisen saarnan. Hänellä oli tapana käsitellä tapahtumia, jotka liikuttivat seurakuntalaisten mieliä, Jumalan sanan valossa.
Mutta nyt tiedettiin, että hän sitten muutaman päivän oli kipeänä. Kohta puheen jälkeen, jonka hän oli pitänyt Maria Landtin haudun ääressä, oli hän tullut niin heikoksi, ett'ei hän ollut voinut ilman apua mennä kirkkotarhalta kotiin, ja illemmällä sai hän kovan kuumeen. Siitä asti oli hän sairastellut, eikä ollut voinut liikkua ulkona, hänen muuten niin kirkkaat silmänsä olivat sameat ja laimeat, hän näytti niin vanhettuneelta ja oli aina syvissä ja, kuten näytti, suruisissa ajatuksissa. Joka ilta sai hän kuumetta, joka kiusasi häntä aina sivu puoliyön.
Pellwormer, joka toisinaan kokosi kolehtia, tuli pappilasta käsin, ja meni käytävää pitkin ja ilmoitti oikealle ja vasemmalle, että pastori oli kipeä, mutta että hän sentään kohta tulisi ja puhuisi alttarilta muuttajille; sitte jakaisi hän pyhän ehtoollisen.
Kohta hänen jälissään tulikin pastori, hän näytti väsyneeltä, ja kalpealta, ja kun oli laulettu matkavirsi, piti hän alttarilta puheen muuttajille, jotka vaimoineen ja lapsineen istuivat ensimmäisillä kolmella etupenkillä, kaikkiaan nyt kolmekymmentäneljä henkeä, sillä kylästä oli liittynyt heihin neljä. Kaikki olivat tulleet, myöskin Schüttin perhe. Tämän vaimo istui masentuneena ja itkettyneenä penkissään, lapset näyttivät säikähtyneiltä, isä itse ei ollut tullut. Hän oli tänä aamuna ilkkunut ja sadatellut. "Vanhan Jumalan ja vanhan kodon riisun yltäni, kuin kelpaamattoman takkirähjän ja ostan itselleni uuden: ne lienevätkin tuolla puolen valtameren hyvin helppohintaisia." Dwengerit olisivat myöskin mielellään lähteneet maasta; mutta he eivät olleet saaneet vapaapilettiä, nyt olivat he vuokranneet kylässä, lähellä kirkkotarhaa itselleen asunnon, samassa rakennuksessa, joka nyt on heidän omansa ja jossa nyt sijaitsee raittiusseuran huoneusto, jonka esimiehenä nyt. jo vuoden päivät on ollut Kristoffer Dwenger. Reimer Witt oli tänään aamulla aikaiseen tullut Flackelholmista, oli ensiksi toimittanut erään kirjeen perille Heimille ja oli nyt kirkossa, nauttiakseen viimeistä kertaa pyhää ehtoollista tyttärensä kanssa. Tämä istui naisien puolella Telsche Spiekerin rinnalla, oli hyvin itkettynyt ja näytti melkein epätoivoon vaipuneelta.
Thiel eukko istui paksussa mustavillaisessa päällyshuivissaan, ähkyen ja puhkuen, ja antoi kyynelkarpaloiden valua pyyleitä poskiaan. Hän oli viime tilassa päättänyt lähteä mukaan. Nyt kamppaili hänessä koti-ikävä ja muisto haudasta Metzin luona halun kanssa saada nähdä amerikalaisia lastenlapsiaan; ja hän olisi ollut ihan mennyttä ja menehtynyt, häntä kun ahdistivat niin monet ja monellaiset ajatukset, ell'ei hän olisi ollut niin vahva sielultaan ja ruumiiltaan. Hän oli sitäpaitsi, kysyttyään ensin neuvoa Heim Heiderieteriltä, päättänyt lähteä matkalle nahkatossuissa, jotka suutari Ketels oli tehnyt. Lisäksi oli hän erään kirjeen kautta Iowasta saanut kuulla, että tyttärensä Therese, oltuaan kuusi vuotta Kaliforniassa, oli edellisenä kesänä siirtynyt Australiaan. Tämä uutinen oli saanut hänen hämminkinsä täydelliseksi, sillä hän ei ollut vielä ikinä kuullut mainittavankaan Australiaa ja Heim oli turhaan koettanut turvekorun avulla, jota hän maapallona piti kohotetussa kädessään, tehdä hänelle selväksi, missä tämä merkillinen maa oli.
Maastamuuttajain takana istuivat sukulaiset ja naapurit kylästä, niiden joukossa Pellwormer pitkässä ja ahtaassa, hihoista hiukan aukileikatussa takissa, semmoisessa, joka oli muodissa neljäkymmentä vuotta sitten, ja mustasilkkisessä kaulahuivissa. Ihan takana, urkulehterin alla, istui Hinnerk Elsen mustassa takissa ja valkeassa kauluksessa, jäykän suorana ja säntillisenä, kuten aina. Ainoastaan silloin tällöin kääntyi hän hiukan syrjäänpäin, ja katseli kaula kurkotettuna Anna Wittiä kohden ja nosteli silmäkulmiaan ja näytti ylen kunnialliselta.
Heiderieterien penkissä taas istui goottilaisilla kulmapilareilla varustetun tammioven takana Heim, rinnallaan Eva Walt mustavillaisessa puvussa, myrttiseppele tummilla hiuksillaan. Maastamuuttajat olivat nimittäin sanoneet: "Vietä hääsi, Heim, ennenkuin lähdemme."
Silloin oli Heim sanonut Evalle: "Kuule… meidän pitää viettää häämme matkasunnuntaina. Mitä tuumit siihen?"
Eva oli jo ovessa eikä kääntynyt taakseenkaan ja sanoi ripeään tapaansa: "Kuinka haluat vaan, herra!"
Heim oli juossut hänen jälkeensä: "Olen tuuminut sitä. Kutsuisimme muuttajat sunnuntaina päivällisille?"