Tuntia myöhemmin kolkutettiin erään talonpoikaistalon renkituvan ikkunaan kylässä. Wilhelm Rohde, joka vielä oli valveilla vuoteessaan, hypähti ylös ja aukaisi ikkunan.
Hinnerk Elsen seisoi ulkona pimeässä.
"Kuule. Wilhelm… satun juuri ohitse tästä ja palaan vasta lauantaina, ehkä en silloinkaan. Haluaisinpa tietää, mitä seisoo piletissäsi. Ehkä on sinulla myöskin jonkinlainen passi? Ehkä lähden minäkin tästä tuonnempana Amerikaan."
"Niin, sehän on hyvin selvä juttu, sinähän et ole ollut sotamieskään.
Silloin ei ole mitään vaikeuksia. Odotas!"
Kohta sen perästä oli hän taaskin ikkunassa, kädessään muutamia papereita. "Et voi lukea niitä", sanoi hän. "Mutta ota ne, minä en tarvitse niitä."
"Oletko maksanut jotain niistä?"
"En."
Hinnerk Elsen hävisi yöhön.
* * * * *
Hampurin satama oli seuraavana aamuna vielä sumun peitossa, niin tiheän, ett'ei eroittanut laivojen mastonuoria: alhaalla harmaata vettä, yllä harmaata sumua, välillä epäselviä, tummia laivanrunkoja. Rupesi heräämään ensimäinen aamuelämä, kaukaiselta rantakaijilta toisella rannalla kuului jysäyksittäin raskaitten rattaitten jylinää, aukaistiin joku purje, sumun seasta kuului kohta jälestäpäin rauhallista puhetta; laahustavia askeleita kuului katuviereltä.