"Noh, niin! Enhän muuten olisi tullut tämmöistä pitkää matkaa. No, tulehan nyt… no… rauhoituhan toki tuosta!"
Hetken perästä, kun tyttö hiukan oli tyyntynyt, sanoi Hinnerk:
"Omatuntoni on hirveän kipeä."
"Miksi niin, Hinnerk?"
"Kun kävin karkeaksi Telsche Spiekerille, ja näytin Pellwormerille tähtineen tien, ja kun minulla on Wilhelm Rohden matkapiletti."
Anna antoi päänsä painua.
Hinnerk Elsen veti piippunsa esiin, astui pöydän ääreen, ja sanoi: "Ei edes tultakaan tässä luolassa."
Siiloin löysi hän tikkuja, ja palasi taaskin istumaan hänen viereensä, ja tulitikun valossa näki hän hänen kalpeat, tuskauneet kasvonsa.
"Noh!" sanoi hän vielä kerran. "Kaikkihan tulee järjestykseen vielä. Heimin Eva puhui kuin pappi. Pitää tehdä kaikki hyväksi taas, sanoi hän. Mutta tuo on perin kiperä historia: kun par'aikaa on toimessa puhdistaa yhtä puolta omaatuntoaan, niin syytää toiselle puolelle niin paljon tomua, että ihan tukehtuu. Aukaisen jonkun ikkunan."
Hän nousi ylös ja katsahti tyytyväisin kasvoin ulos alkavaan päivään. Hetken perästä kääntyi hän taakseen. "Se vaan karmii minua, ett'eivät ne kaksituhatta markkaa sittekään ole täytenään vielä."
Anna Witt oli taaskin polvillaan nyyttinsä vieressä ja sanoi:
"Minullahan ovat ne kaksisataa, Hinnerk, jotka Heim antoi minulle
Andreeksen puolesta."