VIIDES LUKU.
"Niinpäs!" sanoi Heim kymmentä viikkoa myöhemmin: "Nyt on kaikki muokattu ja kitketty; nyt ei työmme enää auta mitään, nyt on aika odottaa! Heipä hei, rouva Eva! Nyt valjastamme hevoset eteen ja ajamme Flackelholmille."
Eva nyökäytti päätään: "Olen jo kauan tuuminut samaa, vaikka kulku matalikon ylitse hiukan peloittaa minua. Näkisin mielelläni Ingeborgin taas."
"Hän on paras ihminen… sinun jälkeesi."
"Kuinka luulet, tuleeko hänestä Andreeksen rouva?"
"Vaiti siitä! Kahden asia, kolmannen korvapuusti. Marian haudalla ei vielä ole puhjennut ruusua."
"Kävin eilen siellä, se oli nupuilla."
"Jätetään tuo!"
"Onko sinulla asioita Andreekselle?"
"Ainoastaan eräs kirje pastorilta. Hän antoi tuoda sen minulle aamulla, kun tulin turvesuolta, hän kuuluu olevan kovin heikkona."