Hiljainen ja tyyni oli yö. Sinisessä manttelissaan, johon oli siroteltu lukemattomia tähtiä, yleni se maiden ja merien yllä. Kaukana Neuwerkin yllä raoitti se väliin hiukan sen liepeitä, ikäänkuin aikoisi se kohottaa sitä, ja silloin vilahti sieltä pikainen, kirkas valaistus kuin ilman välähdys. Ihmiset säikällä, maailman rajalla, nousivat ylös, katsahtivat ulos yöhön, puhelivat matalaan keskenään ja lähtivät majaan.
Seuraavana aamuna, kun Heim ja Eva aikoivat lähteä, muisti Heim kirjeen, joku hänellä oli pappilasta. Hän meni se kädessään ja ravistellen päätään huolimattomuudelleen, Andreeksen luo: "Kuule, unohdin kokonaan, tässä on sinulle kirje pastorilla!"
Andrees aukaisi sen pikaisesti. Siinä ei seisonut mitään muuta, kuin: "Jos vielä tahdot nähdä ja puhutella vanhaa ystävääsi, niin tule pian: loppu lähenee."
Silloin lähti Andrees Strandiger Heimin mukana mantereelle. Reimer Witt jäi naisten kanssa saarelle.
Pastori Frisius oli kuolemaisillaan. Vuoteen ääressä seisoivat Haller ja Pellwormer. Pellwormer liikutti itseään toiselta jalalta toiselle, aikoi sanoa jotain, mutta ei saanut esiin. Haller pyyhki sairaalta hikihelmiä otsalla ja sanoa hoki yhtäpäätä: "Rakas ystäväni."
Pellwormer teki tuon tuostakin liikkeen vuodetta kohden, mutia se mitä hänen piti sanoa, alkoi vaikealla lauseella: "Minä seuraan sinua pian."
Emännöitsijä istui nojatuolissa ikkunan ääressä, hän nojasi valkeata päätään sen nojaa vastaan, ja oli nukahtanut, väsynyt kun oli yövalvonnasta.
Silloin tulivat Heim ja Andrees. Heimin sydän pehmeni, kun hän näki vanhan opettajansa muuttuneet kasvot ja hän laski lämpimän kätensä hänen kylmille, laihoille sormilleen. Pastori katsahti häneen: se oli yhä sama katse, jolla hän muinen oli sanonut Nummitalon pojalle: "Mene puutarhaan, Heim, ja pistä taskusi täyteen omenoita. Mene sitte takaportista ulos, ett'ei Liese näe sinua." Liese oli silloinen emännöitsijä.
Kun hän näki Andreeksen, yritti hän kohottautua hiukan. Mutta kun se ei onnistunut, antoi hän vaipua itsensä taas pitkälleen ja puhui hiljaa ja valitellen, sill'aikaa kun kaikki kuuntelivat: "Kun Maria kuoli, tulin minä sairaaksi. Ja kun he aikoivat siirtyä maasta… kirkonovessa oli vetoa… ja että Schütt lähti pois niin katkeroituneena… ja toiset eivät olleet sentään mitään rikkoneet…. kaikkien heidän lapionsa olivat kirkkaat, ja kätensä känsäiset… ja sentään täytyi heidän pois… kun ei heillä enää ollut sijaa… Andrees, kaikki me olemme syyllisiä siihen… minäkin… se on tehnyt viime kuukauteni niin raskaiksi…
"Kaikki sanoivat minulle: 'Saarnaa! Saarnaa! Puhu Jumalan valtakunnasta! Tuo muu ei kuulu sinulle. Mutta Pietarihan on saarnannut sunnuntaisin ja kastanut, ja maanantaina jakanut leipää, samoin tiistaina… koko viikon… sentähden voikin hän sunnuntaina saarnata Pyhän Hengen voimalla…