"Tosiaankin! Nuoruuteni ohjaaja ja ystävä! Jota saan kiittää kaikesta kymmenennestä ikävuodestani asti, kaikesta leivästä ja kaikesta pahasta. Hän tulee, antaakseen minulle taaskin palasen leipää ja palasen, ehkä suurenkin, pahaa. Vanhat nöyryytykseni alkavat taaskin, ja sinä sanot: nyt kääntyy kaikki hyväksi taas!"
Ulko-ovi aukeni, he menivät molemmat etehiseen.
"Rakas veljeni!"
"Hyvää päivää, eno Feliks! Vanha ystäväni ja suosijani! Miten miellyttää sinua Hobookenkartano?"
Feliks Hobooken katsahti ympärilleen: "Missä on serkkusi?" kysyi hän.
"Hän istuu kyyröttää eräällä saarella keskellä Pobjanmerta ja tirkistelee aaltoihin. Pelkäätkö häntä, eno?"
"Enhän! Mutta kartan mielelläni kaikkea epämieluista; sillä se joko häiritsee hermojani, tai estää se minua urheilussa. Missä siis? Millä saarella?"
"Mennään sinne! Erinomainen purjehdusmatka. Ylialaan, eno, on purjehtiminen Pohjanmerellä kaiken urheilun huippua, siinä on tosi mukana!"
Ukko istahti uupuneena eräälle tuolille, nyki villapaitaansa ja kaulustaan ja teki sitte komean kädenliikkeen: "Neljätoista päivää sitten Kärntissä. Kaksi huippua kavuttu! Sähkötin arkkiherttualle! Saanut terveiset! Nyt jo Pohjanmerelle?"
"Löytöretkille!" nauroi Frans.