Ingeborg Landt tunsi, että hän halusi jotain hänestä, ja oli levoton ja koetti salata tätä levottomuuttaan. Hän vastasi hänen ylpeään tervehdykseensä yhtä ylpeästi takaisin: hän ei tahtonut olla missään tekemisissä Frans Strandigerin kanssa. Hän istui seurusteluhuoneessa sanatonna häntä vastapäätä, ja vaihtoi harvoin sanaakaan hänen kanssaan, ja aina niin, kuin puhuu jonkun vieraan ihmisen kanssa, mutta ei voinut estää, että hänen ylpeä ryhtinsä ja tyyni järkevä puheensa tekivät vaikutuksen häneen.
Frans Strandiger tarkasteli aina häntä. Yksikään hänen kasvojensa ilme tai liikuntonsa ei jäänyt häneltä huomaamatta. Hän odotti, kunnes tulisi edullisin silmänräpäys: myrskyssä, ripeästi ja voimakkaasti oli hän ottava hänet. Siksipä, kun hän meni Ingeborgin ohitse, eivät silmänsä sanoneet: "Minä rakastan sinua", vaan ne sanoivat: "Minä olen vahva, oletko sinä vahvempi?"
Ingeborg huomasi tämän, ja meni hiljaa, silmät maahan luotuina, hänen ohitsensa ja Nummitaloa kohden.
Toisinaan, kun mielialansa oli virkistyneempi ja reimampi — hän oli silmänräpäysihminen ja saattoi yht'äkkiä nähdä tilansa toisessa valossa — silloin voi hänessä virvota vanha entinen ylimielisyytensä. Niinpä palasi hän eräänä päivänä kaupungista, jossa hän oli myynyt sata tynnyriä vehnää verrattain edullisilla ehdoilla ja saanut toiveita enenevästä luotosta, käväisi tallin läpi ja tapasi rengit ja molemmat työmiehet ylämaalta kansanomaisissa voimankoetuksissa. He olivat noutaneet olkatangon ja sitoneet sen kumpaankin päähän vahvoilla ohjasnuorilla pari täysinäistä kahdensadan naulan painoista vehnäsäkkiä ja koettivat kantaa sitä välikön yli; neljästä miehestä, jotka yrittivät sitä, jaksoi vain kaksi tehdä sen. Silloin astui Strandiger siihen ja antoi tuoda vielä pari paria ohjasnuoria ja sitoa lisään kaksi puolikassäkkiä tankoon, ja kohotti sitte ne, seinään nojaten, ja kantoi, miesten ilmaistessa ihailuaan, joka puhkesi esiin hyvinkin äänekkäästi, niin kuusisataa naulaa verkalleen ja varmasti raskain askelin välikön poikki ja kääntyi lakaisin. Silloin katkesi tanko.
Ja Ingeborg seisoi toisessa päässä välikköä, ja katseli hämmästyneenä häntä, koko olossaan ja ryhdissään ilmeni pelko. Frans Strandigerin silmät olivat samat kuin silloin, kun hän vaati häntä olemaan sekaantumatta miesten asioihin ja jättämään ne miesten haltuun.
Kun Frans Strandiger näki hänen seisovan siinä, ilostui hän vielä enemmän. Ja illalla, kun hän ihan hyvillään, toivorikkaana ajatellen. että hän vielä voisi voittaa maata ja morsiamen, istui huoneessaan, edessään pullo viiniä, ja muisteli vanhoja aikoja, heräsi hänessä ylimielisyytensä, ja hän kirjoitti eräälle paperilipulle, jonka hän osoitti Heim Heiderieterille, Nummitalon herralle, seuraavat sanat:
"Olen iloissani, että Heim Heiderieterin peltoja viljellään hyvin: mutta teen seuraavat kolme kysymystä, koska nyt olemme kolmenkymmenen seutuvissa: 1. Missä on Frans Strandigerin rahasäkki? 2. Missä on Andrees Strandigerin laakeri? 3. Missä on Heim Heiderieterin ritarimerkki?"
Renki meni kohta Nummitalolle ja tapasi Heimin lampun ääressä kirjoituspöydän vieressä: Evaa ei näkynyt. Ensin ei Heim ollut ymmärtää, sitte muisti hän sentään ja punastui, mutta istui kohta suoraa päätä alas ja kirjoitti toiselle puolelle paperia: "Missä ovat kolme uskollista toverusta?" Ja lähetti rengin takaisin.
Kun Frans luki nämä sanat, tuli hän hyvin vakavaksi.
* * * * *