"Hän lukee riviemme välistä."
"Ja usein tuijottelee hän ohitsemme ja ylitsemme."
"Niin", virkkoi sisko, "se on suruista. Olemme saaneet kaksikymmentä vuotta käyttämättöminä seisoa suuren valtionkirjaston pöydällä, ja nyt, kun vihdoinkin taas saamme kerran palata elämään, niin lähetetään meidät, tuommoisen oppimattoman miehen tykö."
Muistatko vielä professoria, jonka luona kaksikymmentä vuolta sitten olimme!
"Hän kirjoitti jotain sangen oppinutta teosta, muistatko vielä? Ja hän tutkiskeli erittäinkin minua kovin ahkerasti, ahkerammin kuin teitä toisia, hän puhisi ja ähkyi ja oli hirveän oppinut ja niin innoissaan. että hän useammat kerrat kirjoitti jotain reunoihini, en pannut sitä pahakseni?"
"Mitä kirjoitti hän?"
Lehdet suhahtivat hiljaa. "Mitähän se lienee ollut? Minä ymmärrän ainoastaan tanskaa. Jotain kunnioittavaa täytyy sen olla minusta. Näetkös, tuossa se on."
Siihen oli kovalla lyijykynällä töhorretty: "ignorantia pyramidalis."
"Ja tässä?"
"Siinä seisoi tuo lyhyt sana: 'Hölynpölyä!'"