"Ingeborg, kunpa sinä… minullahan on vaan hän yksin, ja minä pelkään merta, minullahan on syytä pelätä sitä… kunpa sinä, tai joku toinen koettaisitte ajoneuvoilla päästä Flackelholmille…"
Mutta samana iltana tuli Reimer Witt kuulemaan Telsche Spiekerin vastausta ja tuomaan uutisia Flackelholmilta. Hänellä oli hyviä uutisin: vesi oli noussut ainoastaan niitylle. Koko avara säikkä oli lujana ja varmana, ruohikko turjuavana tuulessa seisonut keskellä aaltojen mylläkkää ja kuohua. Hyviä uutisia sai hän mukaansakin: neljiin viikon kuluttaa oli vihkimisensä tapahtuva. Telsche Spieker kävisi itse papin luona, ja toimittaisi virastossa heidät kuulutukseen.
Mutta ingeborgin täytyi kumminkin Flackelholmille. "Haluaisin tietää", sanoi vanha rouva, "kuinka hän oikein viihtyy siellä. Hän on saanut olla niin yksin. Hän on ihan kuin isänsä, tarkka ja tunnollinen. Jos vaan uskallat, Ingeborg, niin mene nyt Reimerin kanssa sinne."
Ylimeno oli vaikea. Tuuli kiihtyi taas ankarammaksi ja vesi nousi nopeammin ja korkeammalle kuin tavallisesti, se kohisi ja kuohui. Kun hevoset nostivat kavionsa, oli jälki kohta vettä täynnä. Silloin rupesi Reimer Witt kiiruhtamaan. Täyttä ravia ajoivat he sen kohonteen yli, jolla ristiviitta seisoi. Dieksander Gatt oli tulvillaan riehuvaa vihastunutta vettä, se vääntelehti vuoteellaan ja oikoili itseään ja viskeli räiskyävää vettä rantaa vastaan; kuitenkin astelivat hevoset rohkeasti eteenpäin. Vettä loiskahteli vaunuihin, niin että Ingeborgin täytyi vetää jalkansa ylös. Reimer katseli huolissaan häneen ja nyökäytti rohkaisevasti päätään hänelle.
"En minä pelkää", sanoi Ingeborg: "päätäni huimaa vaan hiukan."
"Sen tekee tuo liikkuva riehuva vesi."
Kun he tuntia myöhemmin saapuivat hirsihökkelille, tuli Antje heitä vastaan, silmänsä olivat levottomat, kuten aina myrskysäällä. "Kello kuudelta tulee nousuvesi", sanoi hän. "Tulee taas myrsky." Hän oli paljain jaloin, myrsky puuskui ja riuhtoi hänen pukuaan. Hiuksensa rivat olleet yhtä huolellisesti kammatut kuin tavallisesti, ja liikkeensä olivat levottomat.
"Missä on Andrees?"
"Hän lähti tänään päivällä Klauksen kanssa Büseniin, he ovat noutamassa ensimmäistä kivilastia. Tiedätkö. Ingeborg, että tänne aiotaan rakentaa huoneet? Tuonne pitäisi ne rakennettaman, ja minä saan aina olla täällä." Hän nauroi ja pudisti päätään ja nauroi taaskin. "Ehkä", sanoi hän, "löydän minä Henrikin vielä."
Reimer pudisti hiljaa päätään. "Milloin sanoivat he palaavansa?"