"Käännös!" huusi Strandiger. "Muuten tartumme Blausandille." Ukko rupesi kankein käsin ja polvet jäykkinä verkallisesti ja saamattomasti aukaisemaan kyöttiä, venhe heittelehti raskaasti puolelta toiselle. Tuuli tarttui tylysti hellitettyyn purjeeseen ja löi sitä läiskytellen köysiä ja mastoa vastaan. Kuten hevonen, joku vaipuu takajaloilleen, siten vaipui venheen perä. Tuossa oli Flackelholm.
Venhe taipui ja kiiti myrskyn pullistamin purjein majaa kohden, joka mustana seisoi valkealla säikällä. Veden pintaa peitti jo iltahämärä, säikkä ainoastaan häämöitti vielä päivän valossa.
"Siispä et anna minulle rahaa?"
"En."
"Et mitään?"
"En."
"No… tiedätkö sinä, sitte…"
Hän katsahti majaa kohden. Lipputankoon oli vedetty lippu; "Ingeborgin kunniaksi!" Joku ihmishaamu näkyi lluevan säikkää alas ja läheni rantaa.
"Paljonko omaisuutta sinulla vielä on?"
"Mitä se sinuun kuuluu?… Sinä ohjaat mielettömästi, käämiähän nyt enemmän alihankaan! Tuuli kiihtyy!… Tulemme liika lähelle Flackelholmia."