"Vai niin! Ja senjälkeen Heim Heiderieter ja hänen kotonsa, ja senjälkeen? Ja koska tulee minun vuoroni?"
"Mutta enhän minä osaa ajatella samalla tapaa kuin sinä Andreas?!"
"Tule!" sanoi hän ja lähti edeltä ja astui rappuja alas. Mutta hän ei enää antanut tytölle kättään. Käytävässä pysähtyi hän ja sanoi: "Tässä on kaksi rappusta."
Tyttö astui hänen jälissään, kasvoillaan hiljainen ilme.
Kun he tulivat sisäovesta puutarhaan, juoksi siellä Frans Strandiger täyttä vauhtia Ingeborgin jälissä. Hän oli kuitenkin löytänyt hänet jalavan takaa, Kummankin silmät säteilivät, ja jokainen heidän liikkeensä oli kaunis. Heim Heiderieter taas seisoi kädet taskuissa syrjempänä aitausta vastaan ja katseli, pää eteenpäin kumartuneena tyttöä, kuin olisi hän aikonut suoraapäätä maalata hänet.
KOLMAS LUKU.
Heim ja Andrees olivat keskivälissä syyskuuta palanneet kotiin. He olivat suorittaneet päästötutkinnon.
Andrees oli antanut kimnasistilakkinsa äidilleen, joka oli pyytänyt sitä. Tämä lakki löydettiin, kertoaksemme sen kohta, rouva Strandigerin kuoleman jälkeen, joka tapahtui kahdeksantoista vuotta jälkeenpäin, pähkinäpuisen piirongin alimmasta laatikosta, joka oli hänen vuoteensa jalkapäässä. Samasta laatikosta löydettiin myöskin hänen morsiushuntunsa, jonka kolmella sivulla oli hänen itsensä kutomaa pitsiä, ja Andreeksen ensimmäiset mustasta vuohennahasta tehdyt kengät ja hänen miehensä matala verkalakki, jonka meri toisena päivänä hänen kuolemansa jälkeen oli huuhtonut rannalle. Siellä oli myöskin se uusi Bielefeldiläisestä palttinasta tehty paita, ne valkeat hansikkaat ja se valkea myssy, joissa hän tahtoi tulla haudatuksi. Vanhempana kävi hän nimittäin mielellään puettuna valkeaan aamumyssyyn, mieluimmin koko päivän. Vanhemmat siistit naiset meidän paikoilla tuntevat ainakin erityistä mieltymystä valkeihin myssyihin.
Andrees oli ostanut itselleen jonkinlaisen metsästyslakin, joka puki häntä erinomaisesti ja teki hänet miehekkään näköiseksi. Hänen käytöksensä oli hyvin levollinen ja järkevä ja mielipiteensä niin vaimenneet, ett'ei hän, vaikka hän kohteliaana miehenä koettikin sitä, voinut yhtyä pastori Frisiuksen enemmän teoreettisiin mielipiteisiin, eikä niihinkään enemmän käytännöllisiin, joita opettaja Haller esitti. Elämänkatsomuksessaan ei enää ollut vähintäkään aukkoa, ja sydämensä, sen liesi hän varmasti, ei ikinä lähtisi kulkemaan teitä, joita ei kokemuksensa ja ajattelunsa varmasti ja tyystin ollut punninnut Hän oli nuori mies, joka tiesi, mitä hän tahtoi, jolla oli nuori voimakas hevosensa satuloituna, ja joka nyt lähti koulun ovelta ulos maailmalle, edessään tuttu, ihana, siimeksinen tie, joka vei suureen kaupunkiin, jossa kaikki oli oleva myötäistä hänelle: neitojen rakkaus oli kaunistava hänen tietään, nuoret olivat etsivät hänen kokeneita neuvojaan, vanhat olivat antavat arvoa hänen punnitsevalle perusteelliselle mielelleen.
Hän aikoi Berliiniin. Frans Strandigerin äidin luokse aikoi hän asumaan.