Hetken oli hiljaista.
Idässä valkeni hiljaa metsän yllä ensimmäinen aamukajaste, vanha
Pellwormer-ukko, yövartija, joka änkyttää niin pahasti, tuli
Strandigerkartanolta käsin rantavallia pitkin viimeistä kiertoaan, ja
lauloi kauniilla ja kirkkaalla ja vähän värisevällä äänellään:
Löi kello neljä,
Jo neljä löi,
Yön synkeän päivä jo karkottaa.
Jo nouskaa, kristityt, riemuitkaa
Ja Herraa kiittäkää!
TOINEN KIRJA
ENSIMMÄINEN LUKU.
Telsche Spieker astui kantaen kädessään lamppua, jonka hän kyökissä oli puhdistanut, kirjoituspöydän ääreen: "Sytytänkö sen?"
Heim kohotti päätään, ja katsahti ällistyneenä ja tajuamatta mitään, ylös kirjastaan: "Mitä? sytyttääkö?"
"Noh, älä nyt ole noin tuhma, Heim! Enhän minä sinua pyydä sytyttää, en upeata taloasikaan, tämän lamppupahasen vaan."
"Sytytä sitte Telsche, jos vaan arvelet tarpeelliseksi."
"Kaukaa kai palasit nyt? Mitä on tuo nahkanidos kirjojaan, kun niin unohdat kuulemasta ja näkemästä? Neljä viikkoa olet jo ollut kotona, ja istua nökötät vaan ja tuijotat tuohon kirjaräähkään."