"Näetkös? Näetkös nyt?" sanoi Telsche. "Hän lukee taaskin."
"En minä lue, Ingeborg: löin silmäni alas vaan."
Mutta silloin rupesi Telsche Spieker puolustamaan veijaria, kuten ainakin, kun joku vaan moitti häntä: "No, annahan hänen olla, Ingeborg! Emme kumminkaan saa häntä toiseksi kuin hän on. Hän on samallainen kuin isänsä. Sitäkin kiinnittivät kirjat enemmän kuin navetta."
Heim kohotti päätään: "Nyt puhut järkevästi, Telsche."
"Niin", virkkoi Ingeborg, "kun vaan saisit jotain kunnollista toimeen.
Mitä sinä nyt oikein toimaat sitte?"
"Rakas lapseni!"
"En minä ole mikään sinun rakas lapsesi! Ja millä naamalla hän sen sanoo, Telsche!"
"Minä aioin sanoa: Minun pitää ensin saada tottua tähän uuteen elämääni. Kun eilen vielä oli yliopistossa, niin eihän sitte tänään saata koko päivää olla perunoita nostamassa."
"Kun on laiskotellut viisi vuotta, niin eihän sitte sovi odottaa, että mies nyt palaisi sulaa työ-intoa!"
"Rakas Ingeborg!"