"On, hän tulee huomenna!" sanoi Maria epävarmaan tapaansa. "Hänen mukanaan tulee Frans Strandiger ja tämän sisar ja äiti."
Heim kummasteli ja mietti; mutta Ingeborg tokaisi yht'äkkiä sydämensä pohjasta: "Nyt minä tulen uteliaaksi!"
"Kuule Heim!" sanoi Maria, "otin mukaani pikku Fritzin. Hän on aina niin terve, mutta nyt hänellä on jotain rohtumaa. Tarkasta sinäkin sitä!" Hän polvistui pojan viereen ja riisui häneltä hänen paikatun takkinsa. Sitte työnsi hän paidan olalta puoleen. Sen kaiken teki hän, hiljainen, rauhallinen ilme kalpeilla rasvoillaan ja toimeliain käsin.
"Tuossa! Näetkö? Sitä on melkein koko selkä täynnä. Emännöitsijä luulee että se on jonkinlaatuista rupea tai savipuolta."
"Se on varmasti savipuolta, Maria."
"Siinä tapauksessa pitäisi meillä olla voidetta, tai paremmin, meidän pitäisi valmistaa semmoista." Hän katsahti ajatuksissaan eteensä.. "Tuo on niin surullista", sanoi hän. "Meillä on yllinkyllin lääkäreitä ja apteekkeja, mutta suurin osa varattomia saa sentään kitua sairauksissaan ja vammoissaan, kun lääkärit ja lääkkeet ovat liika kalliita. Kuinka monta ihmistä voisi parantua ja tulla iloiseksi ja voimakkaaksi. Nyt pitää meidän ruveta puoskaroimaan, niin epämieluista kuin se onkin. Vai mitä arvelet sinä, Heim?"
"Meidän pitää voidella sysitervalla sitä."
"Niin, niin minäkin luulen. Kun Ingeborg oli pieni, oli hänellä savipuolta, silloin kysyttiin neuvoa lääkäriltä, ja hän antoi hienon kirjavan rasian, oikean apteekkirasian." Hän puisti surunvoittoisesti tummaa päätään. "On maailma sentään nurin kurin. Lääkärit oppivat valtion kustannuksella neuvomaan kansaa parantamaan sairauksiaan. Mutta kun he ovat oppineet sen, niin ovat olot niin nurjat, että heidän tietonsa ovat ihan hyödyttömät suurimmalle osalle kansaa, ja kaikkea tuota tuon vaivaisen rahan vuoksi ainoastaan."
"Telsche, tänne tervaämpäri!"
Telsche kirkasi kyökistä: "Tervaämpäri?"