— Jaloa mielialaa ilmaiset, sankari, — alkoi ruhtinatar, — epäillessäsi tuottaa vaaraa kestitsijäsi huoneelle. Mutta meidän tarvitsee punnita, miten me samalla kertaa voisimme täyttää lupauksemme sinulle ja suojata meidän kotiamme vaarasta. Kauaksi kaikuu kuninkaan nimi mailla, ja monta vihollista väijyy sankarin ympärillä, joka kantaa kruunua, sen olet sinä itsekin huomannut. Sentähden on minun ajatukseni, että ainoastansa varovaisuus voi pelastaa sinut ja meidät. Ja jos minä saan suoraan lausua herralleni ja puolisolleni ajatukseni, näyttää minusta parhaalta, että sinun vieraasi tuntemattomana oleskelee huoneessasi, ja ett'ei kukaan muut kuin sinä ja minä saa tietää hänen sukuperäänsä.
— Pitääkö minun omassa huoneessani salata tämän jalon vieraan täälläoloa? — lausui ruhtinas mielikarvaudella. — Minä en ole kenenkään alamainen, en Caesarin enkä Kattein.
Thüringiläistenkin kuninkaat syövät mielellään atriansa kulta-astioista, joita romalainen taide on valmistanut, — jatkoi ruhtinatar; — kavahda herättämästä kuninkaan epäluuloa!
Vieras seisoi liikkumattomana, ja turhaan koetti ruhtinatar päästä hänen ajatuksiensa perille.
— Vaikeaksi käy jalon veren salaaminen palvelijan pu'ussa, — vastasi Answald-ruhtinas.
— Siegfrid-sankarikin, josta runoilijat laulavat, seisoi palvelijan pu'ussa alasimen ääressä.
— Ja paiskasi vihdoin alasimen kumoon sekä sepän samaten, — huudahti ruhtinas. — Lausu itse, Ingo, miten tahdot sinä meidän itseäsi kohtelemaan.
— Minä olen turvaa etsiväinen, — lausui vieras maltillisuudella, — enkä saa nurista, jos näet hyväksi asettaa minut joko korkealle tahi alahalle penkillä istuvien miestesi joukossa. Minä en kerskaile nimelläni, mutta minä en sitä salaakaan, etkä sinäkään taida antaa minulle kunniatointa tointa.
— Hän miettii kuten minäkin, — sanoi ruhtinas.
— Aina pelkäävät sankarit kunniansa vähenemistä, — lausui ruhtinatar hymyillen. — Mitä minä pyydän, on helppo myöntää, tyytykäät vaan vähän aikaa siihen pukuun, jonka me talossamme muukalaiselle lahjoitamme; sill'aikaa hankkii ruhtinas sinulle kansan suosioa. Rajalla oleva sodan jyrinä ei kestä ikuisesti, uusia sotia ei tule puuttumaan Caesarilta, muutaman kuukauden kuluttua on melu tauonnut, ja sillävälin saattaisi meillekin onnistua voittamaan kuningas puolellemme.