— Minä tahdon miettiä asiata yön kuluessa, — lausui ruhtinas, — sillä viisas on minun puolisoni neuvo, ja usein olen minä koetellut hänen neuvojansa. Salaa itsesi siksi, sankari, alhaisessa asussa, ja usko minua, ikävällä mielellä vartoon minä sitä päivää, jona minä julkisesti salissa saan ilmoittaa, mitä sinun ja minun kunniani vaatii.
Sitten menivät miehet ruhtinattaren huoneesta. Mutta kun ruhtinas illalla kävi levolle, lausui hän: Minun sydäntäni vihloo; nähdessäni; hänet alimaisena penkillä.
Mutta ruhtinatar vastasi hiljaa: — Koettele kuitenkin ensiksi, josko hän ansaitsee sinun suojelustasi. Sillä outo on muukalaisen käytös ja iloton hänen elämänsä. Säilyttäkäämme hänen salaisuutensa kaikilta, Irmgard-tyttäreltämmekin.
2.
Pidot.
Ruhtinaan talossa valmistettiin pitoja maan miehille. Ruhtinatar kävi palveliatterensa kanssa niiden huoneiden läpi, jossa keittiön varat säilytettiin; siellä riippui pitkässä rivissä sianliikiöitä, pyöreitä makkaroita ja savustettuja härjänkieliä; hän riemuitsi noista runsaista varoista, antoi ottaa ales, mitä tarvittiin keittiöön ja käski palvelijattaria leikkaamaan merkin herkkupaloihin, jotta paloittaja siten tietäsi asettaa ne vanhimpien pöydälle. Sitten meni hän viileään kellariin, joka kiviholvineen ja maan sekä turpeiden peittämänä oli eräässä nurkassa, johon auringon säteet juuri niukalta tunkivat; täällä valitsi hän tynnyrejä, jotka sisältivät voimakasta olutta, ja simaruukkuja sekä katseli epäröiden joitakuita isoja, kummallisia saviastioita, jotka olivat eräässä nurkassa, puoleksi maahan kaivettuina. — Minä en luule ruhtinaan tulevan haluamaan viiniä, mutta jos hän käskee sitä tuomaan, niin käskekää juomanlaskijaa ottamaan tuon pienen astian, sillä ne muut ovat suurempata juhlaa varten. Ja pitäkäätte itse silmältä, ett'eivät ne kömpelöt miehet särje sitä kallista astiaa, se on olkiin käärittynä kuljetettu hevoisten ja miesten avulla suurella vaivalla tänne velsiläisten maasta, ja tuo pitkä matka voisi mennä turhaan poikien varomattomuuden kautta, kun he ovat päihtyneet simasta. — Vielä kerran heitti hän vakaisen silmäyksen pitkin avaraa varastohuonetta. — Täällä on kylläksi varoja ruhtinaankin perheelle, ja monta hauskaa vuotta voi sima ilahuttaa miesten sydämiä; suokoon jumalat meidän miesten tyhjentävän ne kaikki riemulla ja kunnialla. Ja kuulehan, Frida, me tiedämme kyllä, mitä miehet tarvitsee, mutta juomakemuissa pettää joskus laskut, vaikka ne olisivat runsaammaltakin otetut. Anna tuoda ylös varoilta vielä kolme ruukkua vanhaa simaa, ja sano juomanlaskijalle, että jos miehet ovat rauhallisella päällä ja rehellisessä keskustelussa, tarjottakoon lopulta tämäkin heille, mutta jos he kiukustuvat toisiinsa ja riitelevät kiivaudessaan, pitää hänen kaataa heille varovaisuudella, ett'ei mikään suuri onnettomuus meitä kohtaisi.
Ruhtinatar ohjaisi nyt askeleensa keittiörakennukseen, jossa suuret valkeat leimusi kiviarinoilla. Huoneen ulkopuolella työskentelivät nuoret miehet uhrieläinten, suurten hirvien ja kolmen metsäsian, paloittamisella sekä lihan kiinnittämisellä, pitkiin paistinpuikkoihin. Mutta tytöt istuivat pitkissä riveissä höyhentämässä lintukasaa, tahi pyörittelivät kämmenillänsä ryytinsekaista vehnätaikinata suuriksi leiviksi. Ja kylän pojat odottivat hymysuin sitä hetkeä, jolloin nuorukaiset kääntäisivät puikkojansa, että hekin saisivat osansa sankarein pidosta.
Sill'aikaa laittoivat ruhtinaan miehet suuren salin reilaan. Se avara rakennus sijaitsi pihan keskellä kokoonliitettynä paksuista, honkasista hirsistä; yhdet portaat johtivat avatulle ovelle ja sen sisässä oli katto-orsia kannattamassa kaksi riviä korkeita puupylväitä, ja näistä pylväistä seiniin asti oli kolmella sivulla korkopermanto; keskellä sisäänkäytävän vastapäätä sijaitsi kunniaistuin isännälle sekä ylhäisimmille vieraille ja sen vieressä kauniisti koristettu, lehtimajan muotoinen istuinsija perheen naisille, että lie olisivat tilaisuudessa katselemaan pitoja niin kau'an, kuin heitä halutti. Ja nuoremmat miehistä koristivat lehtimajan kukkivilla oksilla, joita he olivat taittaneet lehdossa. Mutta ulkona tuli Wolf, ajaen suurta vaunua täynänsä kaisloja ja kalmusruokoa, joita hän oli ollut lähellä olevan lammin rannalta ottamassa ripottaaksensa niitä laattialle.
— Täällä, muukalainen, on hyvä olla, — puhutteli Wolf tervehtiessänsä Ingoa, — sinuakin vastaan on ruhtinas ollut laupias, sinä kävelet uudessa pu'ussa, jonka meidän vaimot ovat kutoneet. Miltä tuntuu Thüringiläisten tyttöjen kutoma kangas?
— Mitä hyvästä sydämestä tarjotaan, tuntuu aina saajalle hyvältä, — vastasi tämä hymysuin. — Minua ilahuttaa taaskin kuullani äänesi, sillä monta päivää perätysten olet sinä ollut poissa.