— Me pojat pyydystimme koirain kanssa juhlapaistit metsästä, — vastasi nuorukainen, — Auta, Theodulf, — huudahti hän eräälle seuralaisellensa, — pitääkö minun yksinäni purkaman kuorma?
Theodulf, muuan uljas miesi joukosta, tarttui jäykillä käsivarsillaan kaisloihin ja puhui olkansa takaa muukalaiselle: — Ken on tottunut anomaan vieraalta vaatetta, ei pitäisi seisoa työtönnä, koska ei paremmatkaan miehet säästä käsiänsä.
Ingo katsoi synkkänä puhujaan, joka oli pitkävartaloinen soturi ja pitkä arpi poskipäässänsä; ruhtinaan miesi vastasi muukalaisen silmäykseen yhtäläisellä jäykkyydellä, toisen viha yltyi toisen silmäyksistä, kunnes kumpaisenkin silmät säihkyivät tulta toisillensa. Mutta voittaen itsensä hillitsi Ingo vihansa ja vastasi kääntäen selkänsä: — Jos olisit pyytänyt ystävällisemmin, olisin mielelläni täyttänyt pyyntösi.
Mutta vartija kuiskasi hänelle: — Ole häntä ärsyttämättä, hän on julma miesi, joka mielellään pitelee aseita; hän on ruhtinattaren sukulainen eikä ole palvelija, kuten me olemme, sillä hän on jaloa sukua ja on ainoastansa joksikuksi ajaksi ruvennut palvelukseen sekä tulee kerran perimään isänsä omaisuuden. Eihän ole ihme, jos kaislat hänen sormiansa hierovat kun hän niitä kantaa.
— Ken palvelee, hänen täytyy myöskin kantaa, — vastasi Ingo synkkänä.
Mutta vaimotkin kiinnittivät huomionsa muukalaisen juhlapukuun. Katsokaapa, kuinka uljaana muukalainen kuljeskelee ruhtinattaren lahjoittamassa nutussa, — sanoi Frida Irmgardille.
— Jalo mieli aateloi huonommankin pu'un, — vastasi Irmgard.
— Huonomman? — huudahti Frida, — nuttu on parahinta kangasta mitä meidän arkuissamme on, sen minä kyllä tiedän, sillä minä joku aika sitten sen ompelin. Minusta tuntuu kummalliselta, että ruhtinatar tuhlaa niin hienoa kangasta muukalaista varten.
— Ei kait se mies ole mikään joutava, — vastasi Irmgard.
— Se minunkin luuloni on, vastasi Frida uteliaana, sillä minä näin äsken ruhtinattaren kohdatessaan puhuttelevan häntä äsken pihassa; kumpaiseltakin puolelta tehtiin herrastervehdyksiä; ruhtinatar hymyili hänelle ja silitteli hänen vaatteitansa, aivan kuin olisi hän ollut tälle joku läheinen sukulainen.