— Kun muukalainen eilen illalla tuli liedelle, jonka ääressä miehet olivat koolla, — vastasi Irmgard, — laski minun isäni sitä ennen huolettomasti leikkiä miesten kanssa, mutta nähtyänsä muukalaisen, muuttui hänen olentonsa, hän nousi ylös mennäksensä muukalaista vastaan, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt; juhlallinen oli kuitenkin sitten hänen käytöksensä, ja aterialla oli sellainen äänettömyys, kuin jos lähettiläs kuninkaan hovista olisi istunut kunniasijalla.
— Muukalainenkin astui, — jatkoi Frida innokkaasti, — sisääntullessansa rivakkaasti ruhtinasta vastaan, ikäänkuin olisi hän tahtonut istua kunniasijalle, ja yhden miehistä täytyi nyäistä häntä nutusta takasin paikallensa, ett'ei hän unohtaisi kunnian vaatimuksia.
— Sen minä näin, — nyökkäsi Irmgard; — hän naurahti silloin. — Ja tätä muistaessansa naurahti hän itsekin.
— Ja kuitenkin istuu hän kaikkein alimaisella istuimella, — huudahti Frida, — ja nyt kun tuo suulas Wolf taaskin panee suuren kielensä liikkeelle, täytyy muukalaisen kuulla pojan viisautta.
— Jos se on salaisuus, — lausui Irmgard hiljaa, — saamme me tytöt sen kyllä kaikkein viimemmäksi tietää.
— Mutta sinä itse, — muistutti Frida, — olet sen jälkeen ollut häntä kohtaan sangen vähän ystävällinen. Me olimme kuitenkin ensimäiset, joita hän kohteliaasti tervehti, ja kolmen päivän ajalla olet sinä kieltänyt häneltä kaiken kanssapuheen. Tylyksi tulee kait miesi sinua nimittämään ja kovasydämiseksi, itse ei hän rohkene sinua puhutella, koska hän on tullut tänne hädässä olevana miehenä, tervehdi siis sinä häntä vihdoinkin tervetulleeksi.
— Tehkäämme, mikä kohtuullista on, — vastasi Irmgard. Hän meni vastahakoisesti noiden nuorten, uljaiden miesten joukkoon, jotka olivat ruhtinaan seurueena, kun hän ratsasti kyläin läpi tahi ensimäisenä taisteli tappelussa. Mutta lähestyessänsä muukalaista häpesi Irmgard puhutella häntä muiden kuullen, vaan pysähtyi Theodulfin luona ja sanoi: — Myöhään kaikui illalla sinun metsätorvesi portin ulkopuolella, oliko saaliisi runsaskin, orpana?
Theodulf punastui riemusta kun ruhtinaan tytär tervehti häntä ennen muita, hän kertoi tälle metsästysonnestansa ja johti hänet erään aituuksen luokse, jossa kaksivuotias karhu istua jörötti. — Koirat iskivät kiinni sen turkkiin, minä sidoin sen hihnoilla ja kannoin sen elävänä kotiin, hänestä, saavat kaiketi kylän lapset leikkitoverin.
Kun Irmgard oli katsellut karhua, ja meni pois Fridan seurassa, huudahti tämä nuhdellen: — Kohteliaillapa sanoilla puhuttelitkin muukalaista.
— Minä olin kylläksi likellä, — vastasi Irmgard, — ja kuitenkin oli hän vaiti.