Hän viittasi eräälle palvelijattarelle, joka työnsi tuon raskaan lippaan hänen jalkojensa eteen. Kuningatar pisti kätensä siihen ja tarjosi valitsematta runoilijalle kultaisen juoma-astian. Runoilija katsoi siihen hämmästyneenä, kunnes kuningatar närkästyneenä rypisti silmäkulmiansa, silloin otti hän maljan ja kumartui syvään kuningattaren tarjoavan käden yli. — Jos sinun nopealla jalallasi vielä on aikaa viipyä meillä, niin opeta minun naisilleni tuo uusi tanssileikki, jota sinä viimein näytit meidän salissamme. Ja tule sitte minun luokseni.
Hän nyökkäsi runoilijalle armollisen jäähyväisen; kuningas katsoi tyytymättömänä hänen jälkeensä.
— Sinä olet hupa lippaassa olevan kultasi kanssa, — lausui hän kolkosti.
— Kuningas tekee hyvän kaupan, jos hän kullalla voi sovittaa sen vääryyden, jonka hän on tehnyt alhaiselle miehelle. Eipä tuota se suurta kunniata minun puolisolleni, että hän ilmaisee levottomuutensa tuolle kuljeksivalle miehelle, joka käy talosta taloon palkan edestä laulamassa. Silloin ei sinun auta muuta, kuin joko sulkea hänen suunsa maljalla tahi ainaiseksi miekaniskulla. Sentähden annoin minä hänelle sovituslahjan, jotta hän olisi vaiti, sillä mies on laajalta ylistetty, ja vaarallista olisi tappaa sinun pelkosi todistajan.
Hämmästyneenä, kuten hänelle usein tapahtui, kuningattaren ylpeistä ajatuksista, jatkoi kuningas alla päin: — Mitä neuvot sinä minua tekemään muukalaisen suhteen, jonka vuorelaiset vasten minun tahtoani ovat ottaneet vuorovieraaksensa? Pitääkö minunkin tarjota hänelle kultaa, tahi kentiesi rautaa?
— Suosiotasi, Bisino-kuningas, sillä Ingo, Ingbertin poika, on kuninkaallista verta.
— Onko se minun hyödykseni, että hän voi tehdä kuninkaanhypyn? — kysyi taaskin kuningas.
Gisela-rouva katsoi häneen ja vaikeni. — Jaloa mieltä hillitsee ainoastansa ystävyys, — lausui hän vihdoin, lähestyen kuningasta. — Jos minun puolisoni tahtoo välttää vaaraa, kutsukoon itse vieraan hoviinsa ja osoittakoon hänelle sen kunnian, jota hänellä on oikeus vaatia. Kuninkaan poika on kentiesi varallinen talonpoikain joukossa metsässä, vaan ei sinun kuninkaanlinnassasi ja sotajoukkojesi keskellä. Täällä on hän sinun vuorovieraasi ja sidottuna valastansa ja sinun voimastasi.
Kuningas mietti: — Viisaasti sinä neuvot, Gisela, ja sinä tiedät minun kunnioittavan sinun sanojasi. Minä tahdon odottaa, mitä tulevaisuus tuo mukanansa. — Hän nousi menemään, ja kuningatar viittasi palvelijatarta poistumaan. Huomattuaan olevansa yksin, alkoi kuningatar käydä edestakaisin huoneessa kiivailla askeleilla: — Minä olen tuomittu jakamaan vieraassa maassa halpamielisen miehen ilotointa vuodetta. Jo vuosikausia istuu Burgundein kuninkaan lapsi köyhänä valtaistuimellansa, ja minun ajatukseni lentävät takasin omaisteni maahan ja lapsuuteni päiviin. Siellä näin minä hänet, jonka minun isäni muinoin oli määrännyt puolisokseni, minun vielä ollessani pienenä lapsena ja hänen nuorena poikana. Ingo, maanpaossa oleva mies, kova oli sinun leipäsi ja karvas sinun juomasi maanpakolaisena, karvaampi kuitenkin minun suruni kuninkaanlinnassa. Niin usein kuin joku matkustava sankari palasi vieraista maista, kuulustelin minä sinun kohtaloasi. Nyt lähestyy sinun jalkasi sitä polkua, jolla minä vaellan; ole tervetullut, joko saatat minulle iloa tahi surua, sillä minä olen kyllästynyt yksinolemiseeni.
Ulkoa kuului neitojen naurua ja laulua, ja kuningatar istahti kuultelemaan kädet ristissä polvellansa niitä tanssin säveliä, joita runoilija lauloi. Palvelijatar saattoi hiljaa sisään runoilijan.