Volkmar nousi seisovallensa sekä neuvotteli itseksensä. —. Minä vien sinulta viestin muukalaiselle, — lausui hän. — Mutta, että hän ensiksikin huomaisi minun kuninkaani ystävällisen mielialan, minä pyydän sinua ensin lupaamaan hänelle rauhaa ja antamaan hänelle turvaa hoviin tullessa ja hovista mennessä, sinua, kuninkaani ja sinun salissasi olevia miehiäsi.
— Mitä sinä mietitkään, runoilija? — huudahti kuningas närkästyneenä, — miten voin minä antaa lupaukseni tuolle ventovieraalle miehelle, jonka mielipiteitä minä en tunnekaan?
— Sinä vaadit kuitenkin, herra kuningas, hänen antamaan itsensä sinun valtaasi. Helppoa on vaatia valaa yksinäiseltä mieheltä. Minun kuninkaani, pitäisitte kaiketi muukalaista hupsuna, jos hän rohkenisi tulla tänne sinun miestesi joukkoon ilman rauhan takeita.
— Mitä tarvitsee kuningas tuon kuljeksivan miehen apua sellaisessa asiassa? — huudahti Wolfgang, — lähettäkää meidät, me tuomme muukalaisen tänne joko jaloillansa tahi kilpensä päällä, ja retki noiden röyhkeiden talonpoikien kyliin on kau'an ollut mielessämme.
— Vaiti, — lausui kuningas, — minulla ei ole nyt mitään hyötyä teidän kömpelöstä kielestänne, kun minun on keskusteltava vuorelaisteni kanssa. Volkmar tulee olemaan minun lähettilääni, sillä tänäpäivänä tarvitaan hyviä sanoja; jos vast'edes tulee päivä, jolloin tarvitaan rivakkaa toimintaa, kutsun minä teidät. — Sinä arvelet siis, ett'ei hän olisi sellainen hupakko? — jatkoi hän utellen, ja hänen sumeista silmistänsä lensi vihainen silmäys kuin tulinen juova savupilvestä, mutta hän hillitsi itsensä ja jatkoi suopeasti:
— Noh, minä tahdon luvata hänelle kaiken. Ja te siellä, olkaat vaiti! — huudahti hän kohottaen ääntänsä, meluaville miehillensä. Tulkaat tänne lupaamaan kädenlyönnillä rauhaa Ingolle, Ingbert'in pojalle, matkalla hoviin ja hovista pois. — Miehet tekivät valan.
— Ja nyt, runoilija, — lopetti kuningas uhaten, — panen minä mieleesi, että viipymättä saatat hänet tänne.
— Minä olen ainoastansa sinun lähettilääsi herra, en minä voi pakoittaa häntä tulemaan.
— Muista omaa menestystäsi, Volkmar, — lausui kuningas ja kohoitti puristetun nyrkkinsä. — Paha olisi sinulle, jos tulevaisuudessa täytyisit paeta isänmaastasi.
— Minä tahdon olla rehellinen lähettiläs, — sanoi runoilija vakavasti.