— Sinulla on kylläksi selvä merkki päässäsi, — vastasi mies osoittaen Ingon kypäriä, johon oli kiinnitetty muutamia metsäjoutsenen siipisulkia. Tuskin on kahdeksan päivää kulunut siitä, kun tuollaiset sulat menettelivät pahoin minun kanssani Burgundein luona, — Ingo punastui, hän tarttui miestä kiivaasti käsivarteen ja veti hänet syrjään. — Montako heitä oli, — kysyi hän, — jotka kantoivat tällaista merkkiä?
— Useampi kymmentä vaan vähempi kolmeakymmentä, vastasi mies; — kovia sanoja he minulle lausuivat, kun minun apinani siellä tanssi joutsenensulissa, ja he uhkasivat lyödä ja piestä minua.
— Oliko se, joka sinua nuhteli, vanha, harmajaparta soturi ja arpi otsassansa?
— Sinä mainitset hänet sellaiseksi, kuin hän oli, herra, ja sitä paitse oli hän raaka mies.
Irmgard huomasi urhon töin tuskin voivan hillitä mielenliikutustansa; hän erkani muista ja meni yksinänsä jälleen kartanolle.
Kun Volkmar vähän tämän jälkeen saapui taloon, otti Ingo häntä vastaan kuten hartaasti odotettua ystävää; hän kuulusti tämän asiaa ja saattoi hänet ruhtinaan luokse, ja nuot kolme miestä pitivät siellä salaista neuvottelua.
— Kuningas on kutsunut minua, — lausui Ingo, — hän on myöskin luvannut minulle turvallisuutta. Minkälainen hänen sydämensä aivoitus lieneekin, täytyy minun totella hänen kutsuansa. Ainoastansa yksi seikka estää minua, ja häpeällä puhun minä siitä; enhän minä voi näyttäytyä kuninkaan hovissa typö tyhjänä miehenä, ja muistathan sinä, herra, miten minä tulin sinun tykösi.
— Huolestuneena vastasi ruhtinas: — Hevoista ja aseita ei sinulta, urho, tule puuttumaan, ja Wolf voisi seurata sinua palvelijanasi, mutta kuitenkin neuvon minä sinua, ett'et luota kuninkaan sanaan, etkä usko itseäsi hänen henkivartijainsa kirveiden sekaan, sillä sinä voisit kadota näkymättömiin hänen kivimuuriensa sisäpuolella. Se matka olisi surkea loppu sinun sankarielämällesi.
Volkmarkin rupesi sanelemaan: — Sinulle, urho, sopii pitää vaaraa vähäpätöisenä, ja tiedäthän sinä rohkean työn joskus onnistuvan miehelle parhaiten. Mutta jos sinä tottelet kuninkaan kutsua, kuten sinä aijot, niin älä tee sitä millään tavalla yksinäisenä matkustajana, Kuningas ja hänen palvelijansa ylönkatsoisivat sinua ja kohtelisivat sinua loukkaavasti, vaikkeivät he väijyisi sinun henkeäsikään. Sillä kuninkaiden hoveissa on tapana, että ainoastansa komea puku, hevoiset ja seurue tuottavat miehelle arvoa. Sentähden pitää sinun hankkimasi kaikki tämä, ennenkuin ratsastat kuninkaan luokse, Mutta jos sinua seuraa tämän metsäseudun miehet, herätät sinä ankarata vihaa kuninkaan luona.
— Viisaasti puhut sinä kaikessa, Volkmar, vastasi Ingo. — Jos sinä rohkenet mennä takasin kuninkaan silmäin eteen, sano hänelle, että minä olen kiitollinen hänen kunniaatuottavasta kutsustansa, ja että minä tulen hänen kasvoinsa eteen, niinpian kun olen varustettu siten, kuin hänen ja minun kunniani vaatii.