— Minä tulen viemään hänelle sinun vastauksesi, — lausui Volkmar, — ja minä toivon osaavani väistyä sukkelasti syrjään, kun hän heittää juomamaljansa minun jälkeeni.
Answald-ruhtinaskin yhtyi tähän vastaukseen; sillä hän oli salaa levotoin kuninkaan vaatimuksesta, vaikka hän miehekkäästi salasi huolensa.
Kun Ingo ja Volkmar olivat kahden kesken, lausui Ingo: — Se, joka on antanut yhden hyvän neuvon, antaa kyllä toisenkin. Sinä näet minun olevani kuin lapsen, joka on nostettu ylös vedestä ja tullut nykyään maailmaan. Miehet täällä ovat hyvänsuopia, mutta sotaan menevät he harvoin; kuulustele sinä, uskollinen toverini, eikö millään haaralla maata olisi mainehikasta työtä miekalle.
— Varro vaan vielä vähän aikaa, — vastasi Volkmar hymyillen, — ja suvaitse sillävälin kuunnella neitsy Irmgardia, kun hän laulelee sinulle minun laulujani, sillä hän on hyvin harjaantunut laulamaan ja soittamaan kielillä. Kun minä saan kuulla rehellisestä sodasta, annan minä sinulle siitä tiedon; mutta sinä tiedät sotilaan mielen syksyllä haluavan kotiin ja keväällä taisteluun.
— Ja kuulehan nyt vielä, — jatkoi Ingo, — mikä vaikuttaa, että minä yöllä unetoinna vierittelen vuoteellani. Hyppäys Rhen-virtaan eroitti minut miehistäni, minun takanani tunkivat Romalaiset sotajoukot kuten hyökylaine maahan, naispappi sai minut töin tuskin piiloitetuksi, siihen asti, että lähetti minut pohjoiseen päin; hyvästijätössä lupasi hän tiedustella niiden kansalaisieni kohtaloa, jotka olivat taistelleet minun rinnallani venheiden vieressä. Mutta äsken kuulin minä eräältä ilveilijältä, että soturia minun heimostani oli tämän kuukauden ajalla ollut Burgundein luona ja yksi näistä näyttää olleen Berthar, jonka sinäkin tunnet. Jos sinä olet ystävällinen minua kohtaan, Volkmar, niin etsi, jos voit, minun uskolliset mieheni; sillä kuinka ystävällisiä moni niistä, jotka minua täällä ympäröivät, ovatkin, en voi kuitenkaan olla iloinen, ennenkuin saan tietää, josko yksikään minun miehistäni pääsi väistämään Romalaisten rautoja.
Runoilija nyökkäsi päällänsä ja kääntyi menemään: — Ruhtinas täällä on ystävällisellä mielellä sinua kohtaan, — lausui hän, — mutta ihmisten mieli-ala on muuttuvainen, ja se väsyy helposti, joka nojaa ainoastansa yhdelle jalalle. Sinä kunnioitit minua luottamuksellasi, kertoessasi äsken, miten sinä pääsit veden vallasta. Sentähden pyydän minäkin sinulta yhtä suosionosoitusta. Muinoin annoit sinä minulle tämän kultasormuksen, ota se nyt, herra, takasin, jotta minä saisin antaa sinulle myöskin todistuksen minun uskollisuudestani; kaiketi lahjoitat sinä minulle tulevaisuudessa enemmänkin, jos jumalat suovat sinulle menestystä. Sormuksella saat hevoisen ja vaatteet tahi hankit itsellesi kunnollisen palvelijan.
— Mieluimmin minä lainaan sinulta, kuin keltään muilta, — vastasi Ingo, — mutta sinä tiedät, että soturi ei lähde kullatta sotaan. Minun vaatteissani on vielä kätkössä se kulta, jonka Berthar antoi samana päivänä, jona minä hänestä erosin, jotta, jos minun ruumiini jäisi yksinänsä makaamaan arolle, joku löytäisi minun kultani ja kiitollisuudesta toimittaisi minut kunnialliseen hautaan.
— Siinä tapauksessa, urho, ajattele myöskin viisaasti elossa olevien suhteen; ja jos minä rohkenen neuvoa sinua, niin anna kullastasi Frida-neitsyellekin, sillä talossa kuiskataan hänen sinun eduksesi riistäneen kaulastansa hopeahelyn, tehdäkseen hallitsijattarellensa mieliksi; ja annan palveliallesi, Wolfillekin, lahja, ett'eivät toiste herjaisi hänen palvelevan perin köyhää isäntää. Älkäätte panko pahaksenne, että minä puhun näin suoraan, mutta se, joka on tottunut etsimään suosiota, tietää myöskin miten suosio voitetaan.
Ingo tarjosi hänelle hymyillen kätensä. — Ainoastansa sinulle en minä tarjoa mitäkään, — lausui hän,— sillä mielelläni olen minä sinulle velassa.
— Ja, minä sinulle, niin kauan kuin hengin, — sanoi Volkmar jäähyvästiksi ja kumarsi itsensä syvään kynnyksessä.